Vaikka Annikin syntymäpäivä oli vasta maaliskuussa, varasimme matkan hyvissä ajoin edellisenä keväänä. Annikki valitsi kohteen. Ystävät olivat suositellee Puerto de la Cruzia. Valinta vaikutti onnistuneelta. Opaskirjasista löytyi runsaasti tarpeellista ja kiinnostavaa tietoa. Eläintarha Loro Parque oli hyvin esillä. Tällä kohtaa olisi ollut paikallaan mainita Wolfgang Köhlerin apinakokeet pian sata vuotta sitten. Hän pääsi niillä mm. suomalaisten oppikirjojen sivuille. Tarha oli jo silloin olemassa. Siinä siis yksi tutustumiskohde.

Niin sitä sitten lähdettiin nelisin reissuun, Annikki sisarineen ynnä aviosiipat Reiska ja minä. Suunnittelimme järjestävämme juhlat yhteisvoimin seinänaapureina. Perille päästyämme huomasimme joutuneemme vastakkaisiin päihin taloa, vieläpä eri kerroksiin. Lähes vuoden takaisesta varauksesta huolimatta toiveemme ei toteutunut. Tilan puutteesta oli tuskin kyse, sillä hotelli vaikutti ikään kuin kumisevan tyhjyyttään. Pidettiin tuumaustuokio. Kun oma kaksiomme osoittautui heidän kaksiotaan tilavammaksi, päätimme keskittää juhlat meille. Reiska kävi noutamassa tarpeelliset kamat ja minä kiikutin hänen avaimensa tiskille, niin kuin asiaan kuuluu.

Olimme tuskin ehtineet avata laukkua, kun huoneeseen ryntäsi mies kuin myrskyn merkki. ”Tuu person, tuu person”, hän huusi ja huitoi etu- ja keskisormi sojossa. Koetin avata keskustelua selvittääkseni, mitä oli tekeillä, mutta hän vain toisti tuu-personiaan. Hän kutsui paikalle kaksi siivoojaa, jotka keräsivät vuodevaatteemme ja veivät ne mennessään.

Äimisteltiin siinä aikamme. Katsottiin sitten hotellikirjasta numero ja soitettiin matkatoimiston päivystykseen. Se osoittautui kuitenkin puhelinvastaajaksi. Seuraavaksi kokeiltiin hätänumeroa, mutta siellä puhuttiin ainoastaan espanjaa. Poistuimme ulos pohtimaan tilannetta. Ilta alkoi kääntyä yöksi, mutta metalliseen verkkopohjaan saakka riisuttu vuode ei kutsunut puoleensa. Isännän mielentilan muistaen emme voineet ahtautua Annikin yövieraiksi. Katselin Reiskan kanssa meille pojille sopivaa yöpuuta nurmikolta lehtipuiden katveesta. Kun palasin huoneeseen ottaakseni jotain pehmikettä pääni alle huomasin, että vuoteemme oli palautettu.

Oppaan saavuttua seuraavana aamuna kerroimme, millaisin seremonioin meidät otettiin vastaan. Hän huokasi ja sanoi, että semmoinen kuumakalle hän on. Todettuamme yhtäpitävästi, että moka oli anteeksiantamaton, hän alkoi etsiä meille uutta majapaikkaa. Vapaata tilaa löytyi erään ulkomaisen yhteistyökumppanin hotellista. Sitten vain tavarat taksiin ja uuteen kortteeriin.

Uuden majapaikkamme aulassa vangitsi katseen seinän täyttävä maalaus. Kansallismaiseman tärkeimmät elementit oli koottu yksiin raameihin: etualalla kansallispukuinen pariskunta, taempana laavakiven järkäle kuin Taatsin seita ja katteena Teiden luminen huippu. Saimme huoneet vastakkaisilta puolin käytävää. Meidän ikkunaamme näkyi palmujen lomitse sisäpihan vesiputous; naapuristamme taas avautui merinäköala yli kaupungin kattojen. Ja päivänsankaria odotti pöydällä kaunis kortti sekä pullo samppanjaa.

Syntymäpäivän viettoon päästiin ajallaan. Seuraavana aamuna aloitettiin juhlat uudelleen. Niin myös sitä seuraavana ja niin edelleen, sillä korvauksena puuttuvasta makuuhuoneesta oli pakettiimme lisätty puolihoito. Tosiasiassa puolihoito oli kovin vaatimaton sana kuvaamaan hotellin ylenpalttista tarjontaa. Tiskin takana hääri erilasta kalkkunanleikkaajaa ja paistinkääntäjää. Teimme parhaamme, mutta moni laji oli pakko jättää väliin. Jälkiruokavalikoimaan kuului monenlaista kakkua ja leivosta niin, että se synttäreitä kruunaava kermakakkukin tuli leikattua useampaan kertaan. Matkakassamme keveni ainoastaan muutaman päiväkahvin verran tutustellessamme kaupungin kohteisiin.

Matkatessamme Loro Parquen eläinpuistoon ohitti reittimme ”kuumakallen” hotellin lähietäisyydeltä. Kaavailimme myrskyn laannuttua pistäytyä juttusille, tietysti kaikessa ystävyydessä, sillä juuri hänen ansiostaanhan kekkerimme kestivät koko kaksiviikkoisen. Ja tietenkin olisi ollut kiintoisaa kuulla, mikä oli saanut hänet pillastumaan. Itse emme tienneet tuottaneemme mitään pahennusta, sillä edes hänen sormiviestintäänsä ei tullut vastattua keskisormin, vaikka mielessä se kyllä käväisi.

Matkoista aurinkorannoille jää tavallisesti kovin vähän muisteltavaa. Tällä kertaa sentään jotakin. Apinatkin tuli katsottua, vaikkei Köhlerin banaanitempuista kukaan ollut kuullutkaan. Syystäkin apinat olivat apeissaan. Kysymys, oliko apinapolvi pojasta parantunut vai pahentunut, jäi näin vastausta vaille. Kaavailtu vierailu äkäisen miehen hotelliin jäi lopulta tekemättä, mutta saatiinhan sentään näyte espanjalaisesta luonteenlaadusta. Kotimökille päästyä sulateltiin kekkereitä pitkälle kesään, ennen kuin solki palkimineen onnistui saavuttamaan vyöstä entisen reikänsä.



Hae samasta kohteesta vinkeillä: Ruokailua, Nähtävyyksiä