| Hae kohde: |
Kuvia kohteesta
Viehättävä pikkukaupunki
Ystävättäreni kertoi vuosia sitten Taorminan olevan romanttisin paikka, missä hän on koskaan ollut. Hän suositteli lämpimästi, että menisin sinne joskus poikaystäväni kanssa.
Sisiliassa ollessani, toukokuussa 2007, halusin siis ehdottomasti nähdä kyseisen kohteen. Vuodet ovat tainneet vieriä ja paikka hieman muuttunut, tai sitten ystävättäreni oli siellä hiljaisempaan aikaan vuodesta. Yhtä kaikki nyt Taormina oli kuitenkin niin täynnä turisteja, että olin erittäin tyytyväinen, että en ollut siellä millään kuherrusmatkalla. Tai ainakin minä toivon siihen tarkoitukseen huomattavasti privaatimpaa paikkaa.
Mutta. Kaunishan Taormina on. Varsinkin jos osaa retusoida mielessään kaikki turistikrääsäkojut ja liiat ihmiset katukuvasta. Näköalat merelle ovat suorastaan huikaisevat! Taorminasta pääsee ajamalla seuraavaan kylään (jonka nimeä en muista), joka on vieläkin korkeammalla. Siellä näköalat sen kuin paranevat. Hyvällä säällä näkee myös tulivuori Etnan, jonka huipulla oli ainakin toukokuussa vielä lunta. Etnalle tehdään myös päivämatkoja ja kävelemisestä/vaeltamisesta pitäville se onkin erittäin suositeltavaa tekemistä. Muistakaa vain ottaa lämmintä vaatetta mukaan, sillä Etna on niin korkea, että ylhäällä on jo ihan suorastaan kylmä (ja lunta).
Taormina on loistava shoppailupaikka. Pääkadun varrella on Esprit, Sisley, Kookai, Morgan -tyyppisiä pikku putiikkeja Italialaisin valikoimin (siis ripauksen trendikkäämpää kuin Suomessa). Putiikit ovat vieri vieressä, joten ei tarvitse juosta kilometri tolkulla löytääkseen jotain kivaa. Shoppailun välissä voi pistäytyä kivoihin kahviloihin juomaan ihanaa italialaista kahvia (=tarkoittaa aina espressoa) tai syömään taivaallista italialaista jäätelöä.
Hae samasta kohteesta vinkeillä: Shoppailua, Nähtävyyksiä

|
13.08.2010 08:44