| Hae kohde: |
Kuvia kohteesta
parga kuin helmi
Olin ekaa kertaa lasteni kanssa rantalomalla. Parga oli hyvin kaunis, idyllinen pieni kylä. Olimme siellä juhannusta edeltävällä viikolla ja silloin oli vielä hiljaista, mutta saman viikon perjantaina alkoi action. Sisäänheittäjiä, kaupustelioita... Kaupoissa hyvin tasokkaita nahkatavaroita joitten hinnat eivät ole pahoja laatuun nähden, mutta ei rihkama kamaa muuta kuin vaatteissa. Ihanat kapeat kiemurtelevat kujat!
Tyttöni 12v, nautti täysin auringosta ja shoppailusta, poikani 8 v Duudsonilla oli vaikeuksia löytää järkevää tekemistä josta ei olisi tullut sanomista. Eikä poikaparkaa viitsinyt juoksuttaa paikan pisintä rantaa edes takaisin jotta pahin energia olisi kulunut pois.
Oli kiva uida pieniin saarin kylän edesssä. Kaikin puolin positiivinen kokemus. Asuimme paikassa jossa oli sitruunapuita pihalla ja lapsille oli tosi hieno kokemus poimia niitä puista. Ruoka oli hyvää ja jokaisena päivänä pystyy samaan erinlaista ruokaa. Ihmettelin vähän kiinalaista ravintolaa, mutta kait siinä pitää tarjota kaikille kaikkea. Souvlakia lampaanlihasta sai etsiä.
Tänä vuonna olin tyttären kanssa Agios Nikolaoksessa, Kreta eikä siitä tullut samoja kikseja. Harmi että perjaatteeni on olla menemätta kaksi kertaa samaan paikkaan , mutta tämän kylän kohdalla voisin jopa tehdä poikkeuksen. Tänne kannatta ehdottomasti mennä.
Hae samasta kohteesta vinkeillä: Shoppailua, Sopii lapsiperheille

|