Lomailin Kreikassa idyllisessä Pargan kaupungissa ja koska serkkuni asui vain reilun kolmensadankilometrin päässä olevassa Nafpaktoksen kaupungissa niin päätin yhdistää lomaani myös sukulaisvierailun.
Matka Nafpaktokseen sujui mukavasti ilmastoidulla bussilla suoraa valtatietä pitkin.Sukulaisten seurassa päivät vierähtivät nopeasti ja pian oli aika palata takaisin Pargaan.Paluumatka alkoi bussiasemalta jonne bussi saapui reilusti myöhässä.
Auto oli vanha kottero, kyljet lommoilla.Pahat aavistukset mielessäni nousin autoon jossa oli vielä runsaasti tilaa.Pieni mustiin pukeutunut mummo taputti kutsuvasti vieressään olevaa istuinta.
Bussin nytkähtäessä liikkeelle huomasin varsin pian ettei jousituksesta ollut tietoakaan, ilmastointi puuttui ja koska ikkunoita ei saanut avatuksi lainkaan nousi kuumuus hetkessä tukahduttavaksi.
Pahat aavistukset vain vahvistuivat kun bussi poikkesi asfalttitieltä ja alkoi nousta kapeaa hiekkatietä ylös vuoristoon.
Olinko eksynyt väärään bussiin?
Kartasta ei löytynyt apua sillä kaikki tienvarren viitat ja kyltit oli kirjoitettu vain kreikaksi.Kukaan bussin iäkkäistä matkustajista ei ymmärtänyt englantia.
Hetken tunsin oloni orvoksi mutta sitten rentouduin. Mikäpä hätä tässä, lomalla ollaan eikä kiirettä minnekään,bussillakin on varmasti pääteasema- jossakin.
Olin istunut autossa jo pitkän tovin kun vieressäni istuva vanhus alkoi kaivaa kassistaan evästä.
Liekö mummo ollut matkustanut Ateenasta asti sillä kinkku leivän välissä oli jo aivan harmaata ja juusto venyi kuin purukumi.
Leveästi hymyillen hän ojensi minulle toista leivänpuolikasta.Vaikka leivän kylmäketju oli katkennut jo kauan sitten otin sen epäröimättä vastaan sillä moniko meistä tarjoaisi eväitään ventovieraalle?
Kreikan arkielämä tuli lähelle auton jurnuttaessa eteenpäin ja pysähtyessä jokaisessa tienvarren pienessä kylässä.
Iltapäivällä auto täyttyi kun lapset palasivat koulusta, istuivat iloisesti pulputtaen muutaman pysäkinvälin ja pyrähtivät sitten kukin omille kotikujilleen.
Pienessä kylässä oli markkinat ja autoon nousi vanha pussihousuinen mies kainalossaan kanahäkki, jonne oli sullottu kolme ruskeaa kanaa.Salvan virkaa toimitti puunpalanen.Mies istui penkille ja asetteli häkin viereiselle istuimelleen.
Tie oli kuoppainen ja koska auton jousitus oli mitä oli,niin eräässä mutkassa auto heilahti voimakkaasti ja kanahäkki luisui lattialle.Salpa aukesi ja kanoille koitti vapaus.Bussillinen kiihtyneitä kreikkalaisia sai aikaan melkoisen metelin.
Kymmenien käsiparien tavoitellessa kanoja ne joutuivat paniikkiin ja hurjasti kaakattaen syöksähtelivät ympäri autoa.
Kuljettaja ei suinkaan ohjannut tienpenkalle ja pysäyttänyt autoa vaan korotti äänensä yli metelin jaellakseen neuvoja kanojen kiinniottajille.
Yhtäkkiä kaiken tämän mekkalan keskellä soi jollakulla taskunpohjalla Nokian kännykkä,soittoäänenä jokaiselle suomalaiselle tuttu Säkkijärven polkka.
Kun viimeinenkin kana oli saatu kiinni ja takaisin häkkiin oli tunnelma autossa sangen hilpeä ja itse tunsin olevani jälleen yhtä vahvaa, elämänmakuista kokemusta rikkaampi.
Illansuussa edessä näkyivät Pargan valot, bussi oli sittenkin oikea.Noustessani paikaltani vieressäni istuva mummo kohotti kätensä ja silitti hellästi poskeani.Hänen silmistään heijastui pitkän elämän mukanaan tuoma viisaus.
Tuo vanha ja ryppyinen käsi kosketti myös sisintäni ja nosti kyyneleet silmiini sillä silloin tiesin kohdanneeni todellista inhimillisyyttä ja lämpöä.
Miten paljon minulla itselläni onkaan vielä opittavaa.