Aina siitä lähtien kun opin lukemaan ja sitä kautta aloin laajentamaan maailmankuvaani olen tuntenut erittäin suurta mielenkiintoa Egyptiä kohtaan.
Pyramidit ja temppelit kiehtoivat vastustamattomasti lapsen mieltä. Mielikuvituksissani koin huimia seikkailuja hautakammioiden hämäryydessä ja unelmoin kulkevani temppelien käytävillä kuunnellen vuosituhanten havinaa.
Eikä tuo unelma aikuisiälläkään minnekään hävinnyt, kaipuu Egyptiin oli sammumaton.

Kului kuitenkin melkein kolmekymmentäviisi vuotta ennenkuin ensi kerran astuin Egyptin maaperälle ja tunnekuohu oli sanoinkuvaamaton kun vihdoin saavutin sen mistä olin niin kauan haaveillut.
Ensimmäisenä aamuna jo ennen auringonnousua seisoin Karnakin edessä olevalla aukiolla odottaen porttien avaamista.
Silloin temppelin lumo vangitsi minut kuljettaen aikamatkalle menneisyyteen.

Seisoin tuolla samaisella aukiolla mutta nyt temppelin muurien maalaukset hehkuivat voimakkaina punaisissa, sinisissä ja keltaisissa väreissä julistaen faraomme kanniaa ja mainetekoja.
Ylläni oli harmaa ja kulunut, moneen kertaan paikattu kalabeija.
Raskas työ oli painanut hartiani kumaraan, jalkani olivat paljaat ja ahavoituneet.
Varpaitani palelsi aamun viileydessä sillä olihan vasta tammikuu ja yöt vielä kylmiä.
Vatsaani kouri nälkä koska Niili ei viime vuonna tulvinut lainkaan joten elämää ylläpitävä musta liete puuttui pelloilta. Maa oli kovaa ja hedelmätöntä. Jumalat olivat kätkeneet meiltä kasvonsa, kurjuus ja nälänhätä uhkasivat kansaa.

Tuhatpäinen väkijoukko oli kerääntynyt temppelin edustalle koska kaupungilla kiertänyt huhu kertoi ylipapin julistavan tänään viestin faraolta.
Ympärilläni näin miehiä joiden uurteisilta kasvoilta kuvastui uupumus ja pelko.
Pelkäsimme pahinta, ehkä farao tarvitsi lisää kultaa hautaaarteitansa varten vai vaativatko jumalat enemmän uhrilahjoja leppyäkseseen.

Tuo kaikki tietäisi meille entistä raskaampaa verotaakkaa. Olinhan vain köyhä fellah, ainoana omaisuutenani laiha, ikäloppu aasi ja pieni maatilkkuni tarjosi hädintuskin niukan elannon suurelle perheelleni, ei siitä enää faraolle riittäisi
Väkijoukko seisoi hiljaa odottaen. Temppelin muurit tuijottivat edessämme mykkinä ja uhkaavina kunnes kunnes muurin aukosta kajahti ylipapin ääni.
Rakastettu faraomme on nähnyt kansansa ahdingon ja avaa viljaaittansa ovet. Jokaiselle jaetaan leipää ja olutta, kullekin tarpeensa mukaan.
Näin kuinka uurteet miesten kasvoilta silisivät, suut avautuivat ja valtava huuto vyöryi yli aukion.
Kiitetty olkoon suuri faraomme joka näin huolehtii kansastaan!

Havahduin todellisuuteen kun aurinko nousi temppelin takaa värjäten muurit kultaisiksi.
Portit avattiin ja liityin turistien virtaan astuen sisään temppeliin.