Jaa sisältöä
  Hae kohde: 
  
 

Rio de Janeiro 9.-14.2.2010




heli43
Postitettu: 10.03.2010
Katsottu: 601
Kommentteja: 0


Saavuimme Rioon Buzioksen rauhalliselta rantalomalta. Tunnelma muuttui täydellisesti. Hotellimme oli melko lähellä Copacabanan rantaa. Ja huoneestamme 15. kerros näkyi sokeritoppa. Ihan mielöttömän hienoa.
Opas Anne oli uskomaton, reipas ja tosiaan palveluhaluinen ja otti meidät kaikki 27 Rioon tulijaa huomioon.
Ensimmäiseksi Annen suositusten perusteella kävelimme Ipaneman rannalle katsomaan kuuluisaa auringonlaskua. Parin kilometrin kävely sinne ja toiset takaisin teki tosiaan hyvää 5 tunnin bussimatkan jälkeen. Paikalla oli lievästi sanottuina runsaasti ihmisiä. Viimeiset auringonpalvojat vielä rannalla ja loput asettumassa katselemaan auringonlaskua. Niinhän siinä kävi että pilvi purjehti auringon eteen, joten maisema vain pimentyi pikkuhiljaa.
Rion kaupunkikierroksella kävimme merkittävissä paikoissa. Kristus-patsas Corcovado vuorella oli vaikuttava ja näkymä kaupunkiin sen kaikkine kukkuloineen ja tausta vuorineen oli hieno. Kukkuloiden kupeessa olevat favelat näkyivät hyvin. Tuntui kummalliselta että köyhät ihmiset asuvat ylhäällä kun Euroopassa kaikki varallisuutta omistavat haluavat asua korkealla, ellei sitten ihan rannalla. Turisteja oli mäki täynnä ja kamerat naksahtelivat ahkeraan. Junalla ajettiin taas alas, käytiin modernissa kirkossa ja sitten Sokeritopalla, jonne mentiin kaksilla hiseillä. Ja taas ihailtiin Rioa.
Kierroksella nähtiin paljon ja kuultiin paljon, mutta bussissa istuen ei millään pystynyt muistamaan mitä oli missäkin tai minne kannattaisi mennä käymään. Kaupungin suuruudesta sai kyllä hyvän mielikuvan sekä paikoista minne ei missään tapauksessa kannata mennä jollei halua tulla ryöstetyksi. Ja näitä paikkoja oli koko kaupunki ilmeisesti täynnä. Älkää menkö yksin minnekään, ei pimeällä eikäö rahaa mukana, vain jotain pientä taskunpohjalla jota ryöstäjille voi antaa. Taksilla kehotettiin liikkumaan ja mieluummin päiväsaikaan.
Mutta suurimmaksi osaksi me nautimme Cocabanan rannasta. Sen ihanasta hiekasta ja lämpöisestä vedestä joka hiveli varpaita. Nautimme väkijoukon katselemisesta, naiset pienen pienissä bikineissä palvoivat aurinkoa ja komeita miehiä loiskimassa aalloissa. Pikkulapset rakentelivat kuoppiaan, linnojaan ja ojia hiekkaan. Uiminen oli hieman hankalaa, mutta aaltoihin sukeltaminen tai niissä hyppiminen oli aivan verratonta.
Ja pisteenä kaiken päälle päästiin sambajuhlan makuun. Silloin tuli ihan sääli niitä jotka eivät tulleet Rioon.
Kaupunginosilla oli omat karnevaalinsa, pienimuotoiset mutta ihmiset olivat täysillä mukana..
Lauantai-iltana ajoimme Sambakromolle, missä todellinen karnevaalikilpailu oli. Katu oli sauljettu karnevaalipaikka aitioineen, kaikkiaan sinne mahtuu 70.000 henkeä. Hienoja aitioita sohvineen ja tarjoiluineen. Ja sitten tälläisia meidän aitioita betonipenkkeineen, jossa oleskeli muutama sata ihmistä. Mutta tunnelma oli hieno. Paikalliset sambasivat paikallaan ja hurrasivat omille suosikeilleen. Tänä iltana esittäytyi ehkä 12 sambakoulua ja esaitys keski aamukuuteen asti. Me tosin jaksoimme katsoa vain noin neljä, mutta kun yhdessä koulussa oli ehkä lähellä tuhatta esittejää niin kyllä näkemistä riitti. Se kokemus oli Rion matkan arvoinen. Sitä valoa, valkettä ja vauhtia ei voi sanoin kuvailla ja ne vaunut , valtavat kuin talot jotka kulkivat työntämällä. Kun yhden aikaan yöllä palasimme hotelliin oli mieli täynnä sambaa.
Jos vielä muutama sana ruokailuista. Aamiainen hotellissa oli hyvä. Ruokapaikkoja löytyi paljon, eikä ruoka ollut kovin maustettua. Liha oli pääasiallinen aines, kalaa vahemmän vaikka merta oli joka puolella. Mielestäni parhaimpia oli kiloravintolat, joissa sai itse valita mitä syö ja miten paljon. Buffet-pöydissä tuli aina syötyä liikaa ja yksittäisissä annoksissa ei aina oikein tiennyt mitä niissä oli.
Olimme tosi iloisia kun valitsimme ajankohdan jolloin saimme nähdä tätä ainutlaatuista sambakulkuetta


Hae samasta kohteesta vinkeillä: Ruokailua, Nähtävyyksiä

  • Linkkivinkit


Ei vielä linkkivinkkejä kohteesta.



  • Kommentit