Aamutoimet Ho Chi Minhissä sujuivat suunnitelmien mukaan, mutta oikean bussin löytäminen vei vartin verran. Ajoimme ensin väärän kadun varteen. Oikealla kadullakin seisoi lukuisia busseja ja sijaitsi useita matka-agentteja. Yritin ensin väärän agentin luona. Bussi meni kyllä Mui Ne’hen, mutta se oli niin sanottu nukkumabussi. Ystävälliset virkailijat ohjasivat viereisen agentin puheille ja niin vihdoin pääsin oikeaan bussiin. Matkan aikana oli yksi kuljettajan lepotauko, jonka aikana ostin matkaevääksi hedelmiä. Yllätyksekseni kyllä mandariinit maksoivat täällä lähes saman kuin edullisimmillaan Suomessa. Tai sitten minua turistina vedätettiin taas. Perille saavuimme puolitoista tuntia aikataulusta myöhässä. Tämä kannattaa muuten aina muistaa jatkoyhteyksiä varattaessa. Täällä kun bussiyhtiö ei maksa korvauksia menetetyistä jatkoyhteyksistä.
Bussipoika ei muistanut jättää minua pois oikean hotellin kohdalla, joten jouduin palaamaan takaisinpäin skootterikyydillä, hinta vajaa euro. Hotelli oli turistien kansoittama neljän tähden hotelli. Odottamani hiljaisen kalastajakylän sijaan olin saapunut tyypilliseen rantalomakohteeseen. Mutta välikö hällä, olinhan tullut viettämään lomaa matkailun rasituksista. Heitin rinkkani nurkkaan, kävin suihkussa ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. Kylää halkovan tein varresta löysin mukavan pikku ravintolan, joka oli hyvin kansoitettu, joten valitsin sen. Kun tilaisuus oli, tilasin meren antimia valkosipulin kera. Todella maukas ateria neljän euron hintaan oluineen.

Nyt päätin pitää lomaa matkailusta ja löhösin rannalla pari päivää tekemättä juurikaan mitään. Kuukauden Indo-Kiinan matka oli kieltämättä vaatinut veronsa ja mies oli melko vetämättömissä.

2010-02-28 Mui Ne.
Ja sitten vuokrasin skootterin etsiäkseni nettisivulla matkakertomuksessa mainitun 10 euron päivä hintaisen bambumajan rannalta. Koska tästä kylästä sitä ei ainakaan löytyisi, päätin etsiä hieman kauempaakin. Etsivä löytää, sanotaan. Niin nytkin, joskaan ei aivan kuvatun laista. Phan Thiet, joka on seuraava kylä Saigoniin päin, oli positiivinen yllätys. Sieltä löytyi yleisen rannan tuntumasta halvimmillaan 15 euron huone ja 55 euron golfkenttää. Kallein kenttä tosin veloitti 90 euroa greenfee'stä, mutta halvemmallekin kentälle oli ilmainen kuljetus. Aurinko poltti siinä määrin käsivarsia, että oli pakko vetäytyä huoneen suojiin pahimman paahteen ajaksi. Ehkä sitten noin neljän maissa uskaltautuu kohti Mui Neen vanhaa keskustaa.
Aurinko oli jo sopivan alhaalla ja se paistoi selkääni, joten käsivarret eivät saaneet paljoakaan lisää aurinkoa. Iltapäivän liikennekin oli vähäistä, joten mennä huristelin skootterillani aika huikua kohti varsinaista Mui Ne'tä. Ennen kylää uudet turistihotellit hävisivät ja tilalle tuli jo hieman iäkkäämpiä, yksikerroksisia majapaikkoja. Halvimmillaan tuulettimella varustetun huoneen olisi saanut 15 dollarilla, ilmastoidun 22 dollarilla. Paikka oli ihan siisti ja huonekin asiallinen, joskin jo hieman kuluneen oloinen. Halvimmillaan muutaman kilometrin päässä olevalle golfkentälle pääsisi arkisin pelaamaan 45 dollarilla kierros, mikä jo sopisi varsin hyvin kukkarollekin. Tietysti skootterin ja pelivälineiden vuokra pitäisi laskea mukaan, vaikka välinevuokra nyt on pakollinen jokaisella kentällä. Sitä, onko caddy pakollinen ja kuuluko hintaan, hotellivirkailija ei osannut sanoa. Halvimman hotellin websivut ovat e-mail: haigia_muine@yahoo.com ja hieman tyylikkäämmän, josta ilmastoidun huoneen saa 40 dollarilla: lucyresort79@yahoo.com.vn.
Lähinnä kai paikallisten käyttöön tarkoitettuja alle 20 USD huoneita löytyy sesonkiajan ulkopuolella osoitteesta www.doiduong-hotel.com. Hotellilla on yleinen ranta mutta se sijaitsee aivan huippugolfkentän laidassa. Alueelle on nousemassa uusia hotelleja, joskin ne lienee tarkoitettu paikallisen väestön käyttöön. Sesongin aikana standardihuone maksaa hitusen yli 20 USD paikan päällä. Netissä hinta oli samaan aikaan 32 USD.
Enää on jäljellä päivällinen ja pakkaaminen. Huomenna takaisin Saigoniin ja sieltä lento Hanoihin.

2010-03-01 Mui Ne - Hanoi
Onnekseni oli varannut lennon Saigonista Hanoihin vasta kello 5:10 iltapäivällä. Paluubussi nimittäin lähtisi tuntia ilmoitettua myöhemmin (ilmeisesti eri bussiyhtiö tällä hotellilla). Jos matka kestäisi puolitoista tuntia ilmoitettua kauemmin, vaihtoajasta katoaisi 2,5 tuntia. Aikaa aiemmalle lentokentälle ehtimiseen olisi jäänyt vain tunti ja vartti. Nyt sitä jäisi kaksi tuntia enemmän. Myöhään illalla sain vielä puhelun, jota kovasti ihmettelin. Lentolipun myynyt matkatoimisto ilmoitti, että lentoni myöhästyy kolme tuntia. Sovimme siirrosta mutta päätin kuitenkin lähteä aamupalan jälkeen matkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Bussi tuli vartin etuajassa, mutta unohti ottaa yhden matkan ostaneen mukaan, joten jonkin matkaa tultiin takaperin kunnes bussi saatiin käännettyä. Onneksi hakumatkaa oli vain pari kilometriä ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Viereeni istui nuorehko naishenkilö. Kysyessäni häneltä mistä hän on tullut, hän vastasi olevansa venäläinen Moskovasta ja puhuvansa vain vähän englantia mutta enemmän espanjaa. Kun aloitin keskustelun espanjaksi, hän hieman hämmentyi ja selosti lukeneensa sitäkin vain vähän koulussa. Sen verran sain selville, että hän opiskeli lehtimieheksi ja toimi samalla laulajana. Suurin osa matkasta kuluikin sitten torkkuessa kun keskustelun aiheita ei oikein löytynyt.
Olimme Saigonissa puolitoista tuntia myöhässä. Kysyessäni lentokenttäbussia minua kehotettiin ottamaan taksi. Hinta olisi vain 8 USD. Oikea hinta olisi ollut noin 5 USD, mutta välikö hällä. Lähtöselvityksessä sain paikan aikomaani aiempaan lentoon, joka lähtisi viisi tuntia aiemmin kuin minulle edellisenä iltana ilmoitettu lento. Olin enemmän kuin tyytyväinen siirtoon. Jäisi ilta aikaa tutustua Hanoihin.
JetStar halpalentoyhtiön lehdessä oli mainos edullisesta bussikuljetuksesta kaupungin keskustaan. Ilmeisesti minun lentoni bussi oli jo lähtenyt, koska en nähnyt heidän bussiaan missään. Taksitolpalla oli selkeä kyltti, matka keskustaan 15 USD. Ei paha, joten kohti varaamaani hotellia. Saavuin hotellille hieman kello kuuden jälkeen illalla.
Hotellini sijaitsi aivan vanhan kaupungin keskustassa, joten sijainnissa ei ollut valittamista. Ei muuten hinnassakaan, vain 16 USD yöltä. Tosin huone osoittautui melko vaatimattomaksi mutta siistiksi. Rinkkani tarkastelu sen sijaan oli epämiellyttävä kokemus. Turvatarkastus, joka oli kyllä jättänyt viestin eli tarkastusteipin, oli tarkistanut voidepurnukkani, joita kieltämättä oli useita. Pahaksi onneksi he olivat jättäneet suihkugeelipurkin auki. Voi vain kuvitella, missä kunnossa matkavaatteeni olivat sen jälkeen, kun suihkugeeli oli valunut toiletlaukkuun ja siitä matkavaatteiden sekaan. Rinkan lisäksi olisi siis muutakin pestävää. Onneksi olin ostanut pienen apukassin, johon olin siirtänyt tietokoneeni. Suihkugeelillä pesty tietokone ei ehkä olisi ollut kovin yhteistyöhaluinen kanssani.
Pyykkääminen vei sen verran aikaa, että päätin jättää neljän tähden hotellin kansantanssi show’n väliin ja suunnistaa vesinukketeatteria katsomaan. Vietnamilaisilla on sanonta: ”Jos et ole nähnyt vesinukketeatteria, et ole käynyt Vietnamissa”. Joten pakkohan tämäkin kulttuuriesitys oli mennä katsomaan. Lippuluukulla vain odotti ikävä yllätys, illan näytökset oli loppuun myyty. Edelliset rouvat ostivat liput huomisen päivänäytökseen, joka olisi huomisen ainoa. Nyt täytyi kaivaa esiin kaikkein hellyttävin hymy ja anoa edes yhtä lippua turistille, joka joutuu lähtemään pois ilman kuuluisaa esitystä. Ja löytyihän se yksi lippu lopulta illan viimeiseen näytökseen. Teatterin mainoksessa ylistettiin teatteria ja sen saamia kansainvälisiä palkintoja ja sertifikaatteja. Näytöksen jälkeen voin todeta, etteivät ne ihan ilman ansioita ole tulleet, joskaan en lukeudu itämaisen kansanmusiikin innokkaimpiin ihailijoihin.
Huomiseksi ostin lentokentältä koko päivän kaupunkikierroksen. Jospa huomenna jaksaisi sitten katsomaan sitä kansantanssiesitystä. Lopettelen kirjoittamista kello yksitoista illalla. Vaikka luulisi pienen kertomuksen syntyvät hetkessä, tämänkin päivän muistiinpanojen tekoon kului parisen tuntia. Guangzhou'ssa minulla lienee aikaa jatkaa kuvakirjojen koostamista.

2010-03-02 Hanoi
Aamupala oli hyvin vaatimaton, kuten 18 USD hintaiseen huoneeseen voi olettaa kuuluvankin. Olin yllättynyt, kun tilaamani munakas lisukkeineen sisältyi kuitenkin hintaan. Kiertoajelun pikkubussi saapui ajallaan ja minä olin ensimmäinen asiakas. Lisää väkeä tuli kuitenkin kahdesta muusta hotellista, australialainen pariskunta ja englannissa asuva kiinalaisrouva tyttärineen.
Ensimmäinen tutustumiskohde oli tarkoin vartioitu Ho Chi Minhin mausoleumi. Valkoisiin univormuihin pukeutuneet sotilaat ohjasivat väkeä sisään tasaisena virtana. Jokunen mustiin pukuihin pukeutunut pieni delegaatio ohitti jonon silloin tällöin. Paikan ”pyhyyttä” kuvaa se, että kävellessäni sisään mausoleumiin minun käskettiin laskea selän takana pitämäni kädet kehoni viereen, jotta kunnioittaisin riittävästi suurta ”isää”. Kuvaaminen oli tietenkin kiellettyä eikä paikalle saanut pysähtyä vaan hevosenkengän muotoisen jonon tuli edetä hitaan arvokkaasti. Valkoisiin pukeutuneita vartioita oli mausoleumin sisälläkin toista kymmentä, joten Ho Chi Minh – paralla ei ole ”pienintäkään mahdollisuutta karata”, kuten joku leikkisästi asian ilmaisi.
Mausoleumista matka jatkui presidentin palatsin puutarhaan. Oppaan mukaan presidentin ollessa juuri nyt virkapaikalla turisteilla ei ole palatsiin asiaa, tuskin muulloinkaan. Sen sijaan opas jatkoi Ho Chi Minh’in ylistystä kertomalla, ettei hän koskaan asunut palatsissa vaan halusi viettää vaatimatonta elämää pienessä talossa palatsin lähistöllä. Amerikkalaisten pommitusten johdosta alueella oli myös maan alle rakennetut, vahvat bunkkerit. Mausoleumin edessä on suuri ja leveä aukio vain sotilasparaateja varten. Tavallisina arkipäivinäkin liikenne ohjataan kiertämään aukion ympäri.
Seuraava tutustumiskohde oli suuri pagoda, joka on buddhalaisten toimiva pyhäkkö. Opas piti ryhmälle esitelmän buddhalaisuudesta, joka perustuu yhden jumalan ja maallisen ja ikuisen elämän uskomukseen, kuten kristinuskokin. Maallinen vaellus ei ole niin muuten tärkeä, mutta uskovan tulisi tehdä hyviä tekoja mahdollisimman monelle ihmiselle saadakseen paremman paikan tuonpuoleisessa elämässä. Pahat ihmiset sen sijaan joutuvat helvettiin, kuten kristinuskossakin. Koston sijaan buddhalaisuus kehottaa olemaan armelias myös pahoin tekijöille. Uskontonsa vuoksi vietnamilaiset eivät oppaan mukaan vihaa sen paremmin amerikkalaisia kuin maata miehittäneitä ranskalaisia, japanilaisia tai kiinalaisiakaan. Buddhan suuri maha muuten johtuu siitä, että hän nielee ihmisten murheet ja auttaa heitä siten onnelliseen elämään.
Ruokailun jälkeen matkasimme mystiseen yliopistoon. ”Professoreiksi” kutsuttiin kilpikonnan selässä oleviin suuriin kivipaasiin, johon oli hakattu kiinalaista kirjoitusta. Alun perin täällä opiskelivat vain ylhäisten lapset, myöhemmin kuningas avasi yliopiston kaikkien kansalaisten käyttöön. Tällä hetkellä se on buddhalaistemppeli ja turistikohde.
Paljon aikaa oli varattu myös ”Hanoin Hiltonin” eli Hoa Lo -vankilan esittelyyn. Alun perin ranskalaiset lienevät rakentaneet sen vietnamin kommunistien ja muiden itsenäisyysaktivistien vankilaksi. Ranskalaisten julmuutta vankeja kohtaan kuvataan kierroksen alkuvaiheessa. Vietnamin sodan aikana vankilassa säilytettiin lähinnä alas ammuttujen amerikkalaiskoneiden pilotteja, mistä nimitys Hanoin Hilton tulee. Kommunistisen totuuden mukaan amerikkalaisten olot vankilassa olivat aiempaa huomattavasti inhimillisemmät. Hanoin sydämessä oleva järvi on saanut nimensä McKinley järveen pudonneen pommikoneen pilotin mukaan. Myös myöhemmin senaattoriksi kohonnut John Mc Cain kuuluu ”hotellin” asukkaisiin.
Illalla lähdin etsimään kansantanssiesitystä hotellin henkilökunnan antamien ohjeiden mukaan. Taksi jätti minut osapuilleen oikeaan kohtaan ja hetken etsiskelyn jälkeen näinkin kuvaukseen sopivan ravintolan aivan järven rannalla. Ruokalistaa silmäillessäni havaitsin välittömästi, että kaikki täällä maksaisi kaksin – kolminkertaisesti normaaliaterian verran. Edullisimmalta vaikutti valmis päivällismenu, mutta se tarjoiltaisiin vain kahdelle hengelle hintaan puoli miljoonaa dongia. Ei kysyvä tieltä eksy, sanotaan joten tiedustelin hintaa vain yhdelle. Tarjoilija lupasi sen minulle puoleen hintaan, joten se olisi ehdottomasti paras vaihtoehto viisine ruokalajeineen. Euroissa veloitus oli alle 15 euroa (sis. 10 % veron ja 5 % tarjoilupalkkion, jotka lisätään täälläkin ruokalistassa ilmoitettuun hintaan). Tanssiesitystä täällä ei ollut, sen sijaan elävää musiikkia kylläkin koko ruokailun ajan. Orkesterin naissolistit toivat kaikille vieraille ruusun pöytään tiedustellen heidän kotimaataan. Vietnamilaisneitonen oli kieltämättä hieman hämillään, kun ojensin saamani ruusun hänelle ravintolasta poistuessani.
Koska ilta oli vielä nuori, kiersin järven katsellen vietnamilaisten illanviettoa. Suurin osa väestä näytti vain kävelevän päämäärättömästi järveä ympäröivässä puistossa. Ryhmä naisia harjoitteli tanssiesitystä vetäjän ohjaaman taustamusiikin säestyksellä. Nuoriso oli kokoontunut katselemaan ”breikkaajien” esityksiä aukiolle. Parikin hyväntuntuista solistia antoi aukion toisella puolella pienimuotoisen ilmaiskonsertin vanhemmalle väelle. Aktiiviset ”tyttökauppiaat” näkivät ilmeisesti yksin vaeltavassa, vanhenevassa miehessä potentiaalisen asiakkaan, siksi aktiivisesti he olivat välityspalvelujaan tarjoamassa. Yhtä häiritsevän aktiivista tarjonta oli oikeastaan vain Mui Ne'ssa. Muualla asia toki tuotiin esiin, mutta kieltäytymistä kunnioitettiin mukisematta. Kansainvälinen hintapyyntö näytti olleen 50 USD yöltä, mikä lienee ollut neuvoteltavissa, kuten kaikki muutkin hintapyynnöt, jotka yleensä olivat kaksin- kolminkertaisia kaupantekohintaan verrattuna.
Soitin vielä 10 dollarin paluumatkatarjouksen tehneelle taksimiehelle ja pyysin noutamaan minut kello kuusi aamulla lentokentälle ja pakkailin tavarani lähtöä varten.