| Hae kohde: |
Kuvia kohteesta
Malesia, Langkawi vuonna 2000.
Vaikka matkasta on kulunut jo tovi muistan sen kuin eilisen päivän, niin hieno reissu sinne paratiisisaareille oli vuonna 2000 ja tarkoitus on sinne vielä palata.
Matka oli silloin Tjäreborg-järjestämä, hankaluuksia oli lähdössä kun ohjelmaan kuului Ruotsin kautta lento Tanskalaisella koneella. Istuimme Arlanda-lentokentällä 6 tuntia (sen verran sitten matka myöhästyi), mutta kun vihdoinkin pääsimme perille niin ensimmäiseksi oli kuuman ja kostean ilman tuulehdus kasvoja päin kun lentokoneesta ulos tulimme, palmut huojuivat, oli pilkkopimeä ja yöääniä kuului joka suunnasta. Ihanaa...
Päästyään hotellille Holiday Villa meitä otti vastaan ystävällinen henkilökunta ja huoneen saimme toiselta kerrokselta heti merelle ja altaan päin näköalalla. Loma sai alkaa....
Iltaisin oli hotellissa ohjelmaa, elävää musiikkia ja tanssiesityksiä, sitä sai sitten seurata kun halusi.
Aamu koitti, linnunlaulua, valoa, lämpöä. Pääsimme paratiisiin.
Aamupala oli meillä hotellin vastapäätä olevassa ravintolassa, koska matkan hintaan ei kuulunut aamiaiset hotellissa, mutta meitä se ei haitannut. Oli kiva istuskella syöden omelettia varpaat hiekassa ja nauttia rauhallisuudesta paikallisessa ravintolassa, missä todella siisti kaikki. Olimme vakiasiakkaita kahden viikon matkalla. Kävimme siellä muutenkin välillä iltaisin illallisella tai sitten niissä muissa viereisissä ravintoloissa. Kaikissa aina oli hyvä ruoka, niin maukasta, yksinkertaista, hyvät kastikkeet ja sopat, palvelu mahtava, täytyy kyllä myöntää että Malesiaan kannattaa mennä SYÖMÄÄN ja kun kaikki on niin tuoretta ja kevyttä eikä ole kilojenkaan puolesta murhetta. Kala, meriantimet, riisiä, nuudeleita yms. kaikki aasialaista ruokaa.
Meillä oli hyvä ja reipas opas, ainoa savolainen mies saarella, näin hän itsensä nimitti. Teimme retken mangrovemetsikköön, siellä näimme niin lasku-kuin nousuvettä, varaaneja, apinoita, viidakkossa oli lounas ravinolassa keskellä ei mitään. Ja ruoka taas todella maukasta. Kävimme kotka-patsaan juurella Kuah:ssa, temppelissä. Retki oli antoisa.
Muuten vuokrasimme hotellin vastapäätä olevasta ravintolasta/vuorkaamosta mopot. Niillä me oma ryhmä/matkaseurue kiersi saaren, vasemmanpuoleinen liikenne ei haitannut koska oli niin rauhallista. Kun kypärät päässä paikalliset tunnistavat turistimopoilijat ja ohittavat niitä fiksusti. Kävimme krokotiilifarmilla. Siellä sopivasti alkoi krokotiilishow ja kyllä kouluttajat laittoivat niin omia päitä kuin käsiä krokotiilin kitaan, kyllä minä olisin tämän homman jättänyt väliin.....Farmi on aika iso, kannattaa kierellä rauhassa ja ajan kanssa. Villiapinat hyppelivät matkan aikana teillä vastaan ja välillä jäimme niitä seuraamaan. Vesipuhvelit kävelivät päivittäin vastaan niin katuja pitkin ja laitumilla. Kyllä niitä piti varoa. Kerran bongasimme sarvinokkalinnun ja näimme myös monta muuta pienempää sinistä lintua. Luonto on kaunis Langkawilla.
Shoppailut hoisimme pääasiassa Kuah:ssa, mikä on saaren pääkaupunki. Siellä oli iltaisin myös markkinat missä tuoksut ja kaikki ihmeelliset tuotteet esillä. Langkawi legenda, nainen Mashuri, nähtävyyskohde oli myös katsomisen arvoinen. Sinne voi tehdä päivittäin vierailukäyntejä.
Rannat hienot, pitkät, valkoinen hiekka, mutta samea vesi. Kyllä kannattaa ottaa meriretki ja mennä lähisaarille, missä kirkkaat vedet jos snorkklaus kiinnostaa. Me kokeilimme siinä pukamassa hotellin lähellä mutta sinne pohjaan ei kyllä näkyvyyttä ollut. Joten meriretki on ainoa oikea vaihtoehto.
Merimaailma oli myös mielenkiintoinen rakennus ja kohde ja oli kiva kävellä putkea pitkin missä korkea katto- rauskut, hait ja muut kalat uivat pään yläpuolella. Huh....
Kävimme myös satamassa, mikä oli hotellista ulos mentäessä oikealla puolella. Siellä oli siinä hetkenä loistoristelijä ja porukkaa, kauppoja, ruokapaikka yms. Hienoja veneitä ja erilaisia/-kokoisia paatteja.
Me saimme täydellisen loman, lepoa, rauhallisuutta, nähtävyyksiä sopivasti. Monta asia jäi vielä näkemättä ja kokematta joten kaipuu sinne takaisin on suuri. Kuala Lumbur jäi näkemättä, joten tämä ainakin täytyy ottaa ohjelmaan sekä Penang saari, mikä on kuulemma erilaisempi ja isompi kuin Langkawi. Eli sitten matkaa suunnittelemaan........
Hae samasta kohteesta vinkeillä: Shoppailua, Ruokailua, Nähtävyyksiä, Sopii lapsiperheille

|
26.06.2011 15:24
26.06.2011 12:36
Olinkin juuri selaillut Malesian matkasivuja. Kuulosti ihanan levolliselta paikalta.
Hmmm....