Matkustusmatka Intiaan Goan kautta New Delhiin 2007
Mukana: Arne, Marja-Liisa, Martsa ja Hessukoo

Tiistai 27.11. (Helsinki-Dubai-Goa)
Hessun nukkumattoman yön jälkeen Kovanen tuli Arskan ja Marja-Liisan opastuksella hakemaan meitä klo 02.50 kuljetettaviksi lentokentälle.
Lento oli ajallaan (04.25) ja pian kiisimme kohti aamunkoittoa ja kohti välilaskupaikkaa –Dubaita. Matkaseurana taaemmalla rivillä meillä oli
190 –senttinen ja –kiloinen, toissaiviikolta tuoksuva kovaääninen rouvashenkilö. Ihanien nakkimakkaroiden ja munakkaan jälkeen pääsimme asiaan –skumppaan ja valkoviiniin. Noin puolen päivän kieppeillä paikallista aikaa laskeuduimme Dubaihin ja pääsimme tutustumaan kentän karvalakkiterminaaliin. Pepsimaxit maksoivat euron ja aidot Polaroid-aurikset
23 euroa. Siirryimme Kabulin geitin läpi takaisin sinivalkoiseen Finskin koneeseen ja matka jatkui joutuisasti lounaan (pastaa) ja valkoviinin merkeissä. Laskuduimme Goan kentälle noin klo 18 paikallista aikaa –tunnin myöhässä. Laukkukantajien taistellessa turistien sieluista ja tipeistä kiipesimme vaatimaattomaan bussiimme. Saavuiimme hotelliimme Marindha Douradhaan noin klo 20 ja pian jo kapusimme huoneeseemme no 214, joka käsitti makuuhuoneen parvekkeella, eteisen ja pienen keittiön jääkaapilla. Arska ja Marja-Liisa asettuivat viereiseen huoneistoon 215. Lähdimmen vielä Bagan beachille nauttimaan illallista kynttilän valossa. Marja-Liisa, Arska ja Hessukoo nauttivat kingprawnseja ja Martsa nautawokkia. Valkoviini oli aivan kamalata, mutta pienen kyselyn jälkeen ravintolan edustaja polkaisi mopolla hekemaan pullon italialaista pöytäviiniä. Hinta 600 rupiaa. Viereisessä rantaravintolassa paukuteltiin ilotulitteita ja vahvasti nauhataustoilla vahvistettu laulaja tai kaksi esittivät Bob Marleytä ja muuta karibianmusiikkia.Taksi kuljetti meidät tutun sillan ja edellisen reissun hotellin kautta kotiin. Maksu oli suuntaansa 100 rupiaa, joka oli kurssia 1 euro= 55 rupiaa. Hotellihuoneessa puoliksi juodun viinilasin lisäksi Hessukoo onnistui nauttimaan “Bad Company”-elokuvasta 30 sekunnin verran.

Keskiviikko 28.11. (Goa)
Aamu valkeni aurinkoisena ja Suomen alkutalveen tottuneelle epätavallisen
lämpimänä. Hotellin aamiainen nautiittiin verkoilla ympäröidyn entisen tenniskentän tiloissa. Saimme hyvän vaikutelman, miltä Korkeasaaren lintulinnan asukkaista tuntuu – ja maistuu. Tuskin tarvitsee kiirehtiä aamiaiselle jos nukuttaaa. Otimme taksin ja läksimme etsimään n. 5 kilometrin
päässä sijaitsevaa Arskan ja Marja-Liisan geokätköä. Parinkymmenen minuutin päästä kätkö oli bongattu ja jatkoimme Anjunan markkinoille. Läpikäveltyämme markkinat Marza lähti etsimään rantatuolilla varustettua ravintolaan, ja muut jäivät hetkeksi ihmettelemään kovassa mainingissa rantautuvia taksiveneitä. Päätimme syödä Martsan löytämässä “aurinkopeti”-ravintolassa. Ravintolan listalla ei ollut valkoviiniä, mutta Hessukoo kävi Arskan kanssa maistelemassa viereisessä ravintolassa paikallista valkoviiniä. Ostimme pullon mukaan (650 rupiaa) juotavaksi naapuriravintolan lounaan kanssa. Palauttaessaan syylaria, Hessukoo päättikin pyytää siihen lisää jäitä ja ostaa uuden pullon. Tilattu lounas oli kyllä hyvä, vaikka tulikin vasta kahden tunnin päästä. Kauppahenkinen Alexandra-tyttö ja pienen pieni, itsensä renkaan läpi pujoteleva tyttönen rumpuineen huvitti meitä ja Arska palkitsikin esityksen pienellä tipillä. Lounaan jälkeen palautimme hyvin toimineen syylarin ravintolaan. Jatkoimme vielä haljuilua markkinoilla hetken aikaa, Arska ja Hessukoo kylläkin siirtyivät nopeasti samaan livemusiikkihenkisen ravintolaan nauttimaan “aikuisten” ginitonicit. Juuri ennen auringonlaskua siirryimme pienellä taksipaatilla, yhdessä pietarilaisten neitojen kanssa Baga-beachin pohjoisimpaan ravintolaan, jossa nautituamme vielä ginitonicit. Täältä siirryimme hotelliin virkistymään. Tilasimme hotellin räätäliiliikkeestä paitoja ja Arska puvun. Klo kahdeksan aikaan hurautimme taksilla läheiseen “Spicy”-ravintolaan. Paikasta oli jäänyt mukavat muistot edelliseltä reissulta. Eikä pettymyksiä koettu nytkään. Ilta päättyi hotellin puutarhan baarissa ginitonicien ääressä...

Torstai 29.11. (Goa-Jaipur)
Arska ja MardeLirde kävivät aamiasella, mutta Marza ja Hessukoo jättivät “lintuhäkkibrekkarin” väliin. Pian MardeLirde ja Marza olivat viettämässä allaselämää. Arska ja Hessukoo kävivät ensin antamassa itsestään tarkennettuja mittoja räätälille ja ottivat senjälkeen taksin ja suunnistivat Arskan gps:n avulla, taksikuskin katsellessa huuli pyöreinä, etsimään toista Goan alueen geokätköistä. Kätkö löytyi parinkymmenen minuuttin intensiivisen etsinnän jälkeen aidatun omakotitalopihan sisäpuolelta. Onneksi tämän talon portissa ei lukenut “Beware of Dog”. Läheisen talon portissa oli kyltti: “Beware of Tiger!!” Taksikuski oli löydöstä yhtä onnellinen kuin Arska.
Jatkoimme samalla taksilla Calanguten kaupunkiin apteekkisostoksille.
Ripulilääke, flunssalääke ja antibiottikuurri olivat ne jolla aioimme selvitä läpi alkavan kiertomatkan. Nautimme lounaan hotellin ravintolassa ja klo 14 agentin privaattilimousine oli koppalakkikuljettajineen meitä odottamassa.
Kingfisher-yhtiön upouusi Airbus, henkilökohtaisine videoscreeneineen, lennätti meidät hiukan alle kahdessa tunnissa Jaipuriin, jossa vastassa oli taas agentin miehet ja matkalaukutkin jonotti puolestamme joku muu, kun itse asettauduimme Toyotan Lexus-tyyppiseen ilmastoituun tila-autoon. Ajoimme läpi Jaipurin hektisen liikenteen hotelliimme Holiday Inniin ja privaatin olohuoneen perältä löytyi omat huoneemme P1 ja P2, mitä lyhenteet sitten tarkoittivatkin. Agentti oli varanut meille pöydän, meille ehkä hiukan liiankin hienon ravintolan kattoterassillta. Rumpalin ja alkeellisen urkuhaitarin saestämänä tanssi kaksi nuorta intialaismimmiä ruukkuja pään päällä kantaen. Pullo valoviiniä täällä maksoi 1500 rupiaa, verot (20%) päälle. Paikalla oli myös ruotsalainen marttaryhmä seuraamassa nukketeatteriesitystä. Senköhän takia duo joassain vaihessa veti “Bröder Jakobin”, laulaen sen tosin jollain Intian paristasadasta kielestä. Kuskimme Rakis odotti meitä illallisen ajan ja kiidätti meidät ennen puoltayötä hotelliimme. Marzalla alkoi olla kurkku kipeänä...

Perjantai 30.11. (Jaipur-Agra)
Alhaalla lobbyssa oppaamme K.D. (keidii) odotti meitä sovitusti klo 8.00 ja
heti brekkarin jälkeen pakkaannuimme tavaroinemme Rakisin Toyotaan ja Jaipurin kiertomatka alkoi. Jaipurin ulkopuollella, noin 10 kilometrin päässä, oli ensimmäinen kohteemme, Maharadjan palatsi, Amber Palace. Rakentamisen aloitti Raja Man Singh I ja vuonna 1592 ja palatsi sai lopullnen muotonsa parisataa vuotta myöhemmin. Palatsi on klassinen yhdistelmä Mughai ja Hindu arkkitehtuuria, rakennusmaterialalina terracottan värinen hiekkakivi ja valkoinen marmori. Jonotettuamme puolisen tuntia, pääsimme norsujen selkään, jotka kuljetti tottuneesti Arskan ja Marja-Liisa sekä meidän norsukunnat ylös palatsin pihalle, josta avautuivat huikeat nakymät alas laaksoon ja sitä ympäröiville, vuorten rinteitä kiemurtaville muureille. Palatsin seinillä hyppivät apinat toivat lisäeksotiikkaa rakennuksien tutkiskeluun ja maharadjan arkisen elämän arviontiin. Huoneita ja puutarhoja piisasi eri vaimojen haaremeille, eunukeille ja päivän mittaan mitä erinlaisimpiin toimiin. Amber Palacen jälkeen suuntasimme takaisin Jaipurin keskustaan tutustumaan toiseen merkittävään rakennukseen –City Palaceen. Tämä palatsi sisältää useita puutarhoja, pihoja ja museoita. Asemuseossa oli helppo arvioida, katsellessa upein koristeltua muskettia, miltä tuntui saada kolmesenttinen lyijykuula keskelle otsaa. Upeasti värjätyt vaatteet ja kankaat
säivät hiljetymään ja ihmettelemään käsityötaidon täydellisyyttä. Astronominen puutarha, jossa mitattiin aikaa, laskettiin kuukausia ja ennustettiin horoskooppeja erillaisten patsasmaisten, geometristen monumenttien avulla, oli ihmettelemisen arvoinen. Portilla esiintyi myös klassinen asetelma –turbaanipäinen pillinsoittaja lumoaa kobria ylös ruukusta. Ryhmämme kieltätyi kohteliaasti mahdollisuudesta silittää kobria. Seuraavaksi siirryimme läpi Jaipurin, hektisen liikenteen torvien soidessa “jalokivitehtaalle”, jossa saimme rautalankaesityksen kivien jalostamisesta ja näimme upeita teoksia koruista ja lehmän kokoisista patsasita. City Palacen jälkeen matkalla matto- ja kangastehtaalle heitimme Arskan taskuun unohtaman huoneenavaimen hotelliin. Tehtaalla näimme konkrettisesti, käsin kokeillen kuinka käsinpainetut kankaat tehdään, sekä matonkudonnan ja kaikki siihen liittyvät prosessit. Täällä Marja-Liisa teetätti pussilakanat, joiden vaimistumiseen kului peräti 14 minuuttia. Lähdimme paikalliseen ravintolaan lounaalle ja tämän jälkeen matka kohti Agraa alkoi. 230 kilometrin matkaan kului aikaa lähes seitsemän tuntia. Kolme viimeistä tuntia pimeässä oli jotain jota ei kovin usein halua kokea uudestaan. Näkymät takapenkiltä olivat kuin jossain videopelissä. Pimeästä ilmestyi jalankulkijoita, polkupyöräilijöitä, riksoja, tuktukkeja, kameleita, lampaita, traktoreita sun muita, joita kuskimme taitavasti kierteli, välillä oikelata välillä vasemmalta. Illan kokemuksen kruunasi moottoritiellä, ohituskaistalla vastaantuleva härkä heinäpaaleineen. Saavuimme rystyset valkoisina Agran valoihin noin yhdeksän kieppeillä ja katselimme hämmästyneinä kaikkialla kaduilla esiintyviä, parinsadankin hengen suuruisia hääporukoita, upeine vaatteinen, lyhtyineen ja torvisoittokuntineen. Oli kuulemma Intian kuumin hääsesonki. Oppaamme julistaman arvauskisan “moneltako-olemme-hotellilla” voitti Marja-Liisa ylivoimaisesti, köykäisen pessimistiselläkin arvioinnillaan. Palkinnoksi hän sai pullon intialaista rommia! Tsekkaisimme itsemme hotelliin, Jaypee Palaceen vasta klo 22 jälkeen. Marza oli valmis flunssansa kanssa unten maille, me muut painuimme vielä hotellin cafeteriaan iltapalalle ja lainaamaan seuraavan päivän kokemuksia varten aidot samppanjalasit. Kaikki olivat kuitenkin jo unten mailla ennen puoltayötä.

Lauantai 1.11. (Agra-Delhi)
Tapasimme KeiDiin hotellin lobbyssä klo 6.30 tarkoituksena nähdä auringonnousu Taj Mahalissa. Hotellin pihalla meille valkeni, että maisemat
olivat täysi hernerokkasumun peittämät, näkyvyyttä parhaimillaan vaivaiset
50 metriä. Voi jumalauta, niinkun tätä päivää on odotettu kuukausitolkulla, niin
tietysti tässäkin asiassa Murphy astui kuvaan. Tuskissamme kiertelimme
TajMajlia käsikopelolla ja saimme kirjaimellisesti harmaan käsityksen, miten
vaikuttavasta rakennuksesta todella oli kyse. Odoteltuamme sumun hälvenemistä turhaan tunnin verran, päätimme muuttaa suunnitelmia
Palasimme hotelliin aamiaiselle ja pakkaamaan tavarat valmiiksi. Huoneessa korkkasimme jo Taj Mahalilla käyneen Velve Cliquet-pullon ja nostimme maljat, olimmehan jo ainakin paikan nähneet. Ulostsekkauksen jälkeen päätimme suunnata Agra Fortiin, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Taj Mahalista. Linnoitus koostuu useasta ja useimpien vuosikymmenien aikana
valmistuneista rakennuksista, pihoista ja moskeijoista. Eräs hallitsijoista keksi antaa paikallisille käsityöläisnaisille putiikkitiloja linnoituksen sisältä. Hän kävi itse mielellään tutkimassa kauppoja –ja valitsemassa samalla itselleen sopivia tyttöystäviä haaremiinsa. It´s good to be a king! Fort Agran jälkeen päätimme vielä siirtyä Taj Mahaliin, ilma oli ratkaisevasti selkiintynyt. Nyt paikasta sai selkeän kuvan ja tajusi, että nyt oli katsomassa jotain maailman suurista ihmeistä. Tämän valtaisan hautamausoleumin rakennutti Keisari Shah Jahan
39-vuotiaana kuolleelle rakastamalleen vaimolle. Rakennuksen arkkitehdistä ei ole tietoa, mutta se on yhdistelmä Persialaista, Keski-Aasialaista ja Islamilaista arkkitehtuuria. Kaksikymmentätuhatta rakentajaa ja käsityöläistä Persiasta, Ranskasta, Italiasta ja Turkista rakensi muistomerkkiä 22 vuotta, vuodesta 1631. Rakennustarvikkeita ympäri Intiaa ja Aasiaa oli kuljettamassa 1000 norsun kuljetusliike. Pääsimme lähtemään Agrasta kohti Delhiä heti puolen päivän jälkeen. Tiedossa oli edellisen päivän kaltainen matka
–220 kilometriä, noin 7-8 tuntia, joista kolme tuntia pimeässä! Pysähdyimme lounalle noin kello kolmen aikaan. Tilatut oluet tulivat pöytään kahvikannuissa
kahvikuoppien kera. Paikalla ei ollut anniskeluoikeuksia ja tämäntapaiset järjestelyt oli sovittu suoraan paikallisen poliisipäällikön kanssa. Lounaalta lähtiessämme ulkopuolella vaari soitteli intialaisviulua lapsenlapsen tanssiessa. Esitys sai Arnen heltymään muutaman kymmenen rupian verran. Saavuimme New Delhin kaupungin laidoille kello kahdeksan kieppeillä ja kirjauduttuamme Park-hotelliin päädyimme syömään hotellin ravintolaan. paitsi taas Marza, joka yskään ja nuhaan vedoten jäi huoneeseen seuraamaan internetin kautta kummipojan lätkämatsia. Hän oli sittenkin kipeä, kun ei jaksanut katsoa koko matsia. Hotelli oli saaneerattu muutama vuosi sitten ja sisustuksen oli suunnitellut joku lontoolainen tyyppi 60-luvun pophenkeen. Ilme toi mieleen Andy Warholen luomukset ja itä-Saksalaisen Skifi-leffojen lavastukset. Tarjoilijoillakin oli vaatetuksena farkkuhenkiset duunarivaatteet. Tarjottu ruoka ja viini oli erinomaista, vaikkakin melko hintavaa, ihan suomalaisiinkin hintoihin peilattuna. Bombayn Gini 700 rupiaa (12 euroa)+ 20% veroa. Pullo valkkaria (tosin uusseelantilaista) 2600 rupiaa ( 55 euroa) ja vielä tähänkin vero +20%!!! Margareta-pizza maksoi (vain) 11 euroa + 17% veroa!
Olimme taas nukkumattilassa hyvin ennen puoltayötä.



Sunnuntai 2.11. (Delhi-Goa)
Hessukoo heräsi kännykkänsä pirinään klo 6.00. Ei kerennyt vastaamaan, mutta ilmeisesti se oli DiiKei joka soitti kotoaan halutessan kokeilla Skypen toimivuutta. Toimihan se, juttelimme kuvapuhelimen kanssa niitä näitä ja
puolituntia myöhemmin, klo 7 tapasimme hotellin aulassa. Nautimme retkemme ylivoimaisesti parhaimman ja monipuolisimman brekkarin.
Puoli kahdeksalta, siis sunnuntaina, olimme jo menossa kohti vanhaa kaupunkia. Vanhan kaupungin moskeijalla saivat shortsihousuiset Arne ja Marza ylleen putkihameen, että kelpasivat tutkailemaan moskeijan pulujen täyttämää sisäpihaa ja punahiekasta rakennettuja kaaripylväitä. Moskeijan
ulkopuolelta lähdimme riksaajelulle vanhan kaupungin kujille. Parikymmenen
minuutin retkellä, muutaman kerran polkupyörän kettingit narskuivat pahanenteisesti. Kuski myös hyppäsi jonkun kerran antamaan pyörälle vääntöä 45 asteen kulmassa, ihan jalkavoimin. Mahatma Gandhin puistossa pysähdyimme saman ikuisen tulen ääreen, jota kaikki valtiovierailijat tapaavat
käydä katsomassa ja kunniottamassa itsenäisen Intian ensimmäistä johtajaa.
Teimme vielä kierroksen pitkin “Gate of India”- Boulevardia aina presidentin palatsille, tärkeimpien ministeriöiden ja parlamamentin rakennuksille.
Tämän jälkeen seurasi kolmen päivän ajan mielenkiintoisin kohde. Pääsimme
KeiDiin suhteiden siivittäminä tutustumaan paikallisen Singh-kommuunin, joka huolehtii talkoovoimin, että kaikilla seurakunnan jäsenillä on syötävää. Paikallisen imaamin kanssa saimme myös vierailla heidän moskeijassaan.
Sikhismi syntyi noin 500 vuotta sitten ja on yhdistelmä hindulaista ja islamilaista uskontoa. Uskonnossa on jotain niin mystisen rauhoittavaa,
että on helppo ymmärtää, kuinka Beatles 60-luvulla löysi siitä merkitystä omiin kuvioihinsa. Tämän jälkeen heitimme hyvästit erinomaiselle oppaallemme KeiDiille, haimme matkalta agentin edustajan ja viimeinen osuus kohti Delhin lentokenttää alkoi. Kentällä selvisi että JetLinen lento oli yli kaksi tuntia myöhässä. Hyvä uutinen oli, että alkuperäisen ohjelman välilaskua Mumbaihin ei olisikaan. Intialainen paikkajakojärjestelmä oli jakanut vajaan koneen mielenkiintoisesti. Meidän rivi koneessa oli ainoa jossa kaikki kuusi tuolia oli täynnä. Muissa suunnilleen yksi matkustaja kolmen tuolin rivillä. Koneemme landasi pimeän juuri laskeuduttua Goaan. Matka Sitan (agentin) VIP-luokan kuljetuksella kotihotelliimme sujui sutkisti ja aikaisesta herätyksistä, Delhin tehokkaista retkistä ja matkustamisesta olimme sen verran poikki, että päätimme syödä illallista hotellin piharavintolassa, joka osoittatui oikeaksi ratkaisuksi. Kahden kitarastin ja kiipparistin tulkitsemina kuuntelimme 50- ja 60-luvun rakkaimpia iskelmiä ja rautalankamusiikkia. Ja taas kerran hyvissä ajoin ennen puolta yötä olimme lakanoiden alla, ilmastointilaite viilentämässä yötä. Hessukoo katsoi kesken jäänyttä elokuvaa 30 sekunttia, Marza yhdeksän minuuttia pidenpään.


Maanantai 3.11. (Goa)
Aamuherätys yhdeksältä tuntui enemmän kuin lomalta ja ajatus ettei tarvitsisi tehdä oikeastaan yhtään mitään tuntui kolmen päivän tiiviin rallin jälkeen upealta. Otimme klo 11 aikoihin taksin Calanguteen, josta kävelimme beachille ja patikoiden pitkin rantaviivaa etelänsuuntaisesti. Parin kilometrin tallailun ja kymmenien mahtavien rantatuolitarjouksien jälkeen löysimme paikan, joka tuntui täyttävän kaikkien neljän kävelijän tiukkaakin tiukemmat kriteerit. Patjoista puolet piti olla varjossa, selkänojalliset tuolit ravintolasta, pieni pöytä hiekalle, kylmää valkoviiniä, pelikorttien nouto kaupungilta ja lisäksi mahdollisuus nauttia omia eväitä. Paikan nimi oli “Prince of Tides” ja paikan pitäjä oli sympaattinen, matalan profiilin herra, jonka kanssa kaikki onnistui. Täällä myös Marja-Liisa ja Marza saivat patjalla maaten upeat kynsimaalaukset Jutustelimme myös viereisellä patjoilla lojuvan Bristolista kotoisin olevan Bobin kanssa. Hän asui vaimonsa kanssa kesät Portugalissa ja talvet Goassa. Kivaa olla tuolla lailla eläkkeellä. Hänellä oli Portugalissa suomalainen naapuri, maanviljelijä. Hän oli kysynyt mitä tämä viljelee ja oli kuullut, että “salaattia”. Oli todennut että kuinka salaattia kasvattamalla on varaa asua koko kevät Potugalissa. Tähän auttoi 1,8 miljoonan lottovoitto, oli viljelijäyrittäjä vastanut! Pitkän lounaan jälkeen muut lähtivät Mapusan markkinoille, Hessukoo markkoinoita riittävästi nähneenä päätti lähteä hotelliin suihkuun ja matkan ensimmäisille päikkäreille. Markkinoilla Marza tinkiessään
päiväpeittoa, sai pari tyttöä sivustakatsojiksi. Tytöt ottivat Marzan tavarat kantaaksen ja lähtivät oppaiksi pitkin markkinoita valmiiksi kertomaan, mitkä olivat tavaroiden oikeat “Indian Price”-hinnat. “Virpi” ja “Liisa”, joiksi tytöt esittäytyivät, auttoivat myös Marja-Liisaa löytämään itselleen mieluisat kengät.
Markkinoiden loppusuoralla Marja–Liisa ja Marza kävivät ostamassa tavaroita ostamassa tavaraa heidänkin kaupasta. Arne oli lähtenyt markkinoilta jo aiemmin taksilla hotellin vessaan miettimään mennyttä viikkoa. Illalla lähdimme taksilla Calanguteen, aluksi viimeisiä shoppailuja tehden ja lopuksi illalliselle “Capricorn”-ravintolaan. Loppuillasta ravintolassa alkoi musiikki muistuttaa afterski-meininkiä. Lopulta Marja-Liisa ja Marza olivat parketilla näyttämässä, kuinka heiltä kulkee polkka, joka muistutti erehdyttävästi “Viipurin Vihtoria”. Ja taas kerkesimme taksilla hotelliin hyvinkin ennen puoltayötä. Parikymmentä minuuttia vielä perupakkaamista ja viimeisenä iltana ei Hessukoo yrittänyt katsoa videota lainkaan.

Tiistai 4.11. (Goa-Dubai-Helsinki)
Herääminen yhdeksän tunnin yöunien jälkeen tuntui jälleen ruhtinaalliselta.
Marja-Liisa ja Arska nauttivat lintuhäkkiaamiaisen ja klo 10 lähdimme jälleen taksilla liikenteeseen. Rouvat vihoviimeisille ostoksille Calanguteen ja herrat
eleläisempään Seguerin biitsille, Fort Aguadan portille, josta Arska ja Hessukoo patikoivat pitkin rantaa läpi Kandolinin biitsin Calanguten biitsille asti. Matkaa kertyi noin 6-7 kilometriä, osittain kastunein jaloin. Matkalla on näkyvillä maailmanlopun maisema rantaan ajautuneesta tankkerin hylystä. Komentosillan teksteistä “Mocba” ei jää epäillystä, mistä hylky on kotoisin.
Ympäristöongelma joka tapauksessa, jonka ratkaisijalle ei selvästikään ole löytynyt vielä maksajaa. Lounasta nautimme, rouvat patjjoilla ja herrat peremmällä pöytien ääressä. Marja-Liisa liikuttui kauppiastytön repliikistä:
“My mother is dead, I am twenty years old and I am pregnant!” Marja-Liisan kysymykseen hän vastasi: “Yes, I am married and I am happy!”
Maksoimme laskumme ja lähdimme hotellille. Alkuperäisen kuljetuksen bussilla klo 14.20 olimme skipanneet ja pyytäneet 1500 rupian (30 euroa)
kuljetuksen omalla agentin järjestämällä ilmastoidulla ja jo tutuksi tulleella Toyotan tilautolla klo 16. Viimeisien räätäliltä haettujen tavaroiden jälkeen
viimeisetkin laukut nojattiin kiinni ja matka kentälle alkoi. Lento oli taasen
myöhässä, Suomesta lähtiessä jo tunnin, mutta näin pienet myöhästymisethän eivät mitään näkyviä muutosjärjestelyjä aiheuta. Jossain täytyy odottaa, tässä tapauksessa kentän taxfree-puolella, jossa snack-baarissa olut maksoi 150 rupiaa (3 euroa), tai pyöristettynä 4 euroa, 0,3 litran Kingfisher-purkista!!!! Ai, että osaako lentokentät hinnoitella!!!! Hupia oli
että 30 metrin päässä TaxFree-kauppa möi olutpurkin kylmäkaapista yhdellä us dollarilla!!!! Tasan 1,5 tuntia myöhässä porukka käveli pitkin kenttää kohti sinivalkoisia siipiä. Lähtölupaa odotellessa hupeni vielä aikaa niin, että nousu Goasta tapahtui lähes pari tuntia myöhässä. Illalliseksi oli tarjolla kuivahkoa kanaa initiasta ladatuilla salaatteilla. Viini maistui hyvälle. Pakkopysähdys, tankkaus ja miehistön vaihto Dubaissa ei ollut kunnolla edes kahvitauon mittainen. Ei ainakaan kentän cafeterian medium-kokoisen kahvin, jota oli noin viiden desin verran ja kuumempaa kuin kiehuvana. Dubaista lähdön jälkeen tarjottiin vielä toinen illallinenkin. Tämän jälkeen koneessa alkoikin
olla hiljaista. Kone lasketui klo 03.45 ja loppumatka ja tavaroiden tulo hihnalle aina Kovasen taksiin asti sujui jouhevasti.


Hae samasta kohteesta vinkeillä: Shoppailua, Ruokailua, Nähtävyyksiä