| Hae kohde: |
Kuvia kohteesta
Kokemuksia
Olimme mieheni 50 vuotis matkalla Dominikaanisessa vuonna 2000 . Olimme alkuun pettyneitä hotelliimme kun huone oli alimmassa kerroksessa ja oven alta saapui vieraita, torakoita. No me pyysimme saada vaihtaa huonetta ja se onnistui huvin .Sitten eräs matkalla olija kertoi että kun illalla käy nukkumaan on ennen valojen laittoa avattava sängyt ja ravisteltava lakanat niin vierailijat poistuvat sekä on hyvä pitää jonkinlaista valoa yöllä. teimme työtä käskettyä ja saimme nukkua rauhassa. Tämä asia ei toki mitenkään haitannut sillä tiesimme että vieraita voi olla. Matkan kohokohta kumminkin oli se kun saimme lähteä käymään Haitin puolella muutamaksi päiväksi. Majoituimme ihanaan yksityiseen hotelliin. Oli kuin olisimme olleet paratiisissa. Ranta tyhjä turisteista asukkaina vain meidän pieni kahdenkymmenen hengen ryhmä aah mikä autuus. Nähtävää oli myös se miten kauniisti ihmiset pitävät lapset puhtaissa vaatteissa vaikka pesu hoituu joen rannalla ja kuivaus samoin. Se opetti myös näkemään omat puutteet pieninä. Ratsastus retket Dominikaanisen puolella olivat mahtavat, kun ei ennen ratsastaneena turvallisesti kulutin koko päivän ratsailla Atlantin rantoja kahlaten ja viidakkoa samoillen. Joten mahdollisuudet olivat monet tällä reissulla ja haluan suositella sitä toisillekin en kylläkään Goaan pettyneelle sillä täälläkin on omat tavat elää jotka on hyväksyttävä ja niihin sopeuduttava jotta matkasta voi nauttia.
|
29.06.2008 21:23