Dominikaaninen tasavalta (ja Karibian risteily) – matkakertomus

13.-28.12.2007

Reissussa mukana minä (26v.), vanhempani ja pikkuveljeni (23v.).

Lähdimme kotoa kentälle hieman ennen neljää aamulla. (En ollut nukkunut edeltävänä yönä juuri yhtään.) Kentällä kaikki sujui hyvin ja koneemme lähti suunnilleen ajallaan. Vatsa täynnä perhosia ja innokasta odotusta matkasin kohti välilaskupaikkaa, Kanadan Halifaxia, jonne laskeuduimme noin 7 tunnin ja 40 minuutin lennon jälkeen. Olin ensimmäistä kertaa Atlantin toisella puolella!
Kanadassa oli lunta ja yli 10 astetta pakkasta. Pääsimme odottelemaan koneen siivousta ja tankkausta pieneen aulatilaan, jossa oli myynnissä muutama matkamuisto ja välipalaa.
Lyhyen odottelun jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Dominikaanista tasavaltaa ja Puerto Plataa, jonne saavuimme noin 4 tunnin lennon, ja vauhdikkaan ja hieman pomppuisan laskun jälkeen. Olin kyllä tosi iloinen päästessäni ulos ja seisomaan. Olin istunut tarpeeksi!

Ihana trooppinen lämpöaalto ja kosteus iski vastaan jo lentokoneen tunnelissa, ja hymyilytti, kunnes vastaan tuli mies lappusia heilutellen ja kaikkien piti ihmetellen ryhtyä joitain turistipapereita täyttämään (vaikka meillä oli turistikortit). Yksi työntekijä kutsui meidät luukulle ja auttoi lappujen täytössä. Pääsimme osittain jonon ohi, mutta jouduimme siitä hyvästä maksamaan tippiä luukku-miekkoselle hänen naispuolisen kollegansa käskystä. Ulospäästyämme vastassa oli aurinkoinen sää, aurinkoiset oppaat ja lauma lisää tippien kärkkyjiä, jotka myös vaativat tippaamistaan. Tippien antaminen oli hieman hankalaa, kun meillä ei juuri ollut pientä rahaa, saati sitten paikallista valuuttaa. Selvisimme kuitenkin bussiin ja lyhyen bussimatkan jälkeen hotelliin.

Hotelli Gran Ventana Beach Resort sijaitsi Playa Doradan all inclusive hotelli alueella, jossa oli monia hotelleja, golf kenttä, ostoskeskus ym. Hotellillamme meitä oli vastassa hotellipojat, jotka ottivat matkalaukut huostaansa ja toimittivat ne oikeisiin huoneisiin. Vastaanotosta saimme avaimet ja ”hupirannekkeet” ranteisiin. Rannekkeet oikeuttivat kaikkiin hotellin all inclusive-palveluihin. Hotelli ja hotellialue oli kaunis ja siisti. Huoneemme olivat kolmannessa kerroksessa ja parvekkeelta oli näkymä uima-altaalle, ja vanhempien parvekkeelta myös merelle. Meri oli siis ihan hotellin vieressä, ja altaalta saattoi kävellä sinne minuutissa. Minä asustin samassa huoneessa veljeni kanssa. Huoneemme oli ihan ok, tosin suihku oli aika surkea ja raivostuttava, kun sitä ei saanut otettua alas käteen ja vesi tuli yhdestä ”rinkulasta” heikolla paineella.

Hotellissa oli yksi buffet-ravintola (jossa pääasiassa söimme kaikki aamiaiset, lounaat ja illalliset) ja kolme muuta ravintolaa, joihin halutessaan piti tehdä erillinen varaus. Matkan aikana testasimme kahta näistä kolmesta a-la-carte-ravintolasta. Drinkkejä sai hakea koko ajan baareista niin paljon kuin jaksoi. Lomalla tuntui kuin olisi koko ajan syömässä, niin usein ja niin paljon ruokaa oli tarjolla.

Dominikaanisessa tasavallassa eli ”Dommareissa” kello oli kuusi tuntia vähemmän kuin Suomessa ja ensimmäisenä iltana väsytti ihan järkyttävästi jo kello kuuden jälkeen. (Ei ihme kun oli valvonut lähes vuorokauden putkeen). Opas kielsi menemästä nukkumaan ennen yhdeksää tai olisimme hereillä jo aamuyöllä. Saimme juuri ja juuri sinniteltyä yhdeksään asti, mutta heti sen jälkeen menimme nukkumaan eikä allasalueelta kantautuva melu haitannut nukkumista yhtään. Nukuimme kaikessa rauhassa noin seitsemään asti aamulla (tosin äiti oli kai herännyt ensimmäisen kerran jo viiden aikoihin).

Toisen päivän aamuna oli Aurinkomatkojen tiedotustilaisuus, jossa saimme kaikenlaista hyödyllistä ja hauskaa tietoa matkakohteestamme. Liikenteestä varoiteltiin (eikä syyttä!) ja korut suositeltiin jättämään pois jos lähti hotellialueen ulkopuolelle. Opas kertoi myös paikallisten tavoista ilmaista mm. suuntaa kasvojen ilmeillä ja he sihisevät ja suhisevat halutessaan herättää jonkun huomion. (Sitä oli aika huvittavaa huomata käytännössä, kun käveli jonkun ohi ja sen jälkeen tajusi, että sihisikö tuo mulle?)

Iltapäivällä otimme osaa Puerto Platan kaupunkikierrokseen. Ensimmäisenä vierailimme Brugalin rommitehtaalla, jossa näimme kuinka rommia pullotettiin. Tehtaassa oli ihan järkyttävä meteli (kilinä ja kolina), mutta kellään työntekijöistä ei ollut kuulosuojaimia.
Rommitehtaalta jatkoimme matkaamme muistaakseni meren rannalle ja San Felipen linnakkeelle, joka oli alkujaan rakennettu kaupungin puolustukseksi. Linnakkeen näkeminen jäi aika pikaiseksi, koska trooppinen sadekuuro yllätti meidät ja kaikki halusivat äkkiä pois kylmästä sateesta ja tuulesta ennen kuin olisimme likomärkiä. Bussissa oli hieman kostea tunnelma matkan jatkuessa eteenpäin. Linnakkeen jälkeen kävimme meripihka- ja Larimar-museossa sekä tutustuimme paikallisiin kauppoihin ja markkina-alueeseen. Paikallisessa vaatekaupassa rekit olivat pullollaan vaatteita, mutta vaatteita oli vaikea nähdä, koska vaatteet olivat niin tiheästi vierekkäin ja peräkkäin. Kaikki vaatteet olivat muutenkin keinokuituja ja joustavia ”one size fits all” –juttuja, joten en oikein löytänyt mitään itseäni miellyttävää. Viereiseen kauppaan eli kadun toiselle puolelle meno osoittautui niin hankalaksi, että emme äidin kanssa kahdestaan edes uskaltaneet katua lähteä ylittämään, vaan tarvitsimme mukaamme rohkeampaa miesväkeä tieliikennettä katkaisemaan.

Dommareiden liikennekulttuuri on hyvin... mielenkiintoinen. Pieniä moottoripyöriä on liikenteessä paljon ja niiden päällä matkustaa usein koko perhe, 1-4, henkeä, mutta kuulemma niihin mahtuu viisi tai kuusikin ihmistä ja kaikki perheen ostokset. Moottoripyörien ajamiseen ei tarvita ajokorttia, vaan vaikka jo 11-vuotias saa ajaa, jos vain osaa. Liikennevaloja pidetään kuulemma lähinnä koristeina eikä poliisi valvo nopeusrajoitusten noudattamista. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminenkin on vielä toistaiseksi sallittua (tämä kuulemma muuttuu pian). Paikalliset autot ovat joko tosi hienoja ja isoja (joita omistajansa maksavat koko loppuelämänsä) tai sitten romuttamolta karanneiden näköisiä, joista pellit on lytyssä ja ikkunalasit voivat puuttua. Monta kertaa katselimme bussien ikkunoista suu auki paikallisten erikoisia menopelejä ja matkustustyylejä. Paikallisbussit ovat noin puolet Suomen busseja pienempiä, mutta silti varsinaisia tilaihmeitä ja niissä näytti aina olevan paljon väkeä, ja yksi mies roikkumassa avoimesta ovesta varmistamassa ettei kukaan putoa ulos. Pienten lavallisten autojen kyydissä lavalla saattoi myös matkustaa kymmenen ihmistä tavaroineen. Tienvarsilla näkyi kanoja, hevosia, aaseja, lehmiä, possuja, vuohia, hanhia ym. Suurin osa paikallisten taloista vaikutti melkoisilta hökkeleiltä Suomen standardeihin verrattuna eikä taloissa juurikaan ollut ikkunalaseja. Hienostoalueelta löytyi sitten kyllä myös hienoja ja kalliita asuntoja ikkunalaseineen ja ilmastointeineen.

Lauantaina puolenpäivän jälkeen oli risteilyinfo risteilylle lähtijöille ja näimme ketä meidän hotellista lähtee laivalle. Saimme myös kuulla, että yksi meidän neljästä Aurinkomatkojen oppaista lähtisi mukaamme, koska risteily oli Aurinkomatkojen ensimmäinen (muutoin risteilyllä ei siis olisi kuulunut olla opasta mukana). Oppaan lähtö mukaan oli oikein hyvä idea sillä varsinkin risteilyn lähtöselvityksessä oli juttuja, joista seuraavien risteilijoiden on hyvä olla tietoisia.
Lauantai iltana menimme syömään 4 ruokalajin illallisen yhteen hotellin a-la-carte ravintoloista. Huh huh... meikäläiselle riittää kyllä 1-3 ruokalajia vallan mainiosti. Neljä ei mahdu enää vatsaan. ... paitsi tietty jälkiruoalle on aina tilaa.

Sunnuntai aamuna 16.12. lähdimme bussilla 4 tunnin matkalle Puerto Platasta kohti Dommareiden pääkaupunkia Santo Domingoa, josta risteilyn oli määrä lähteä.


(Risteilystä voit lukea Karibian risteily otsikon alta.)


Palasimme takaisin Puerto Plataan 23.12.

Jouluaaton vietimme Puerto Platassa samassa hotellissa kuin ennen risteilyä, mutta eri huoneessa. Tällä kertaa meidän huoneemme (ja ilmeisesti kaikkien risteilyllä olleiden suomalaisten huoneet) olivat hotellin beata rakennuksessa eli hiljaisella uima-allasalueella. Heti huoneisiin saavuttuamme vaihdoimme niitä päittäin vanhempien kanssa, koska meidän huoneessa oli parisänky ja vanhemmilla ei. Uusi huone oli hieman isompi kuin edellinen huoneemme, mutta muutoin sisustukseltaan (tekstiileiltään) huonommassa kunnossa. Minua huvitti, kun tämä oli muka hiljainen alue (tai ainakin allasalueen piti olla), mutta yöllä kadulta kuului musiikkia ja käytävästä ties mitä kolinaa (yhtenä yönä) ja päiväsaikaan kadulla klopsutteli hevosia ja helikopterikenttä oli aivan aidan toisella puolella. Jahtasimme huoneessamme myös muutamaa minitorakkaa pariin otteeseen.

Jouluaattopäivänä kävin ensiksi varaamassa itselleni ajan seuraavaksi päiväksi Ocean World merieläinpuistoon delfiiniuinnille ja merileijonatapaamiseen, ja sen jälkeen vietimme aikaa rannalla ja altaalla, mutta kävimme myös ostoskeskuksessa. Ostin itselleni joululahjaksi Harrison’s:ilta hopeisen ketjun Larimar-riipuksella ja hopeiset Larimar-korvikset. Tarkoitukseni oli ostaa pelkkä kaulakoru, mutta paikalliset osaavat puhumisen ja liehittelyn taidon, joten molemmathan ne sitten lähti mukaan. Korujen yhteistarjous ei ollut minusta kamalan kallis... tai siis kallishan se oli (joku 70-80€), mutta ei liian, ja sain vähän hinnasta tingittyä poiskin. Ja kieltäydyin sentään sormuksesta! Tietämättömille tiedoksi, että Larimar on siis sellainen sininen korukivi, jota löytyy vain Dominikaanisesta tasavallasta.

Joululounas syötiin rantaravintolassa ja jouluillallinen oli tarjolla buffet-ravintolassa, jossa oli tehty tosi hienoja koristeita jääpatsailla ja veistoksia oli tehty hedelmistä ym. Ruokaa oli myös paljon tarjolla kuten yleensäkin. Tällä kertaa tosin hieman erilaista kuin yleensä. Minun ja veljeni pöytään oli tehty tuplabuukkaus toisten suomalaisten kanssa, mutta onnistuimme lopulta pienen sähläyksen jälkeen saamaan pöydän vanhempiemme pöydän viereen.

Joulupäivänä heräsin veljeni kanssa aikaisin aamiaiselle, sillä lähdimme jo kahdeksan aikaan aamulla bussilla hotellin edestä Ocean World merieläinpuistoon. Hotellistamme lähti paljon muitakin suomalaisia ja puistossa tapasimme myös laivamme pöytäseurueesta tutun pariskunnan tyttärensä kanssa. (Puisto oli vajaan puolentunnin ajomatkan päässä hotellistamme kaupungin toisella puolella.)

Puistoon sisäänpäästyämme tutustuimme hetken aikaa ympäristöön ja palelimme hieman, koska aamu oli sateinen ja tuulinen eikä meillä ollut kovin paljon päällä. Klo 9:30 oli ensimmäinen delfiininäytös ja sitä ennen kävimme hakemassa pelastusliivit päälle, koska minulla ja muilla tutuilla suomalaisilla oli kaikilla delfiiniuintiaika klo 10. Delfiininäytös oli hauska ja hieno, ja yksi suomalainen 3-vuotias pikkutyttö sai ottaa osaa siihen ja pääsi surffaamaan delfiinialtaaseen ohjaajan kanssa bodyboardin päällä.

Klo 10 alkoi yksi elämäni hienoimmista kokemuksista kun kokoonnuimme delfiinialtaiden luokse ja saimme ohjeistuksen delfiineistä, mihin ja miten sai koskea, ja miten ei. Sitten ryhmä jaettiin puoliksi ja minä ja muut suomalaiset menimme muutaman muun kanssa yhdelle delfiinialtaan laiturille (veljeni ei uinut delfiinien kanssa, hän vain kuvasi). Ryhmässämme oli suurin osa suomalaisia, koska meitä oli ainakin 6. Onneksi aurinko tuli esiin juuri kun menimme altaalle ja sää lämpeni, joten meidän ei tarvinnut ”jäätyä” enää. Myös altaassa oleva merivesi oli todella lämmintä.

Ensiksi saimme silittää delfiinejä (altaassa oli niitä 2) kun ne uivat ohi, ja sitten saimme tanssia rivissä kun delfiinit ”tanssivat” edessämme. Sitten uimme 2-3 hengen ryhmissä keskelle allasta ja yksi delfiini hyppäsi ylitsemme takaapäin. Seuraavaksi uimme pareittain tapaamaan delfiinejä laiturin eteen ja saimme pussata, halata, ja syöttää delfiinejä ja poseerata kuvissa niiden kanssa. Saimme myös niiltä pusun poskelle ja saimme tanssia niiden kanssa pitäen niitä evistä kiinni kun ne ”seisoivat” pystyasennossa, ihan kuin paritanssissa. Paras kohta oli kun sai yksin uida delfiinialtaan keskelle ja molemmat delfiinit uivat viereen ja sai ottaa selkäevista kiinni ja delfiinit vetivät välissään. Se oli tosi siistiä!!!! Ihanaa! :) Delfiinit eivät ole yhtään limaisen tai kylmän tms. tuntuisia vaan ne tuntuvat pehmeiltä ja lämpimiltä, ihan niin kuin ihmisen iho karvattomassa kohdassa. Parini sai yhdeltä delfiiniltä kunnon ruiskutukset kun delfiini pärskytti suullaan vettä hänen päälleen moneen kertaan. Hehee. Lopuksi delfiinit näyttivät meille vielä hienoja hyppyjä ja vilkuttivat meille hyvästiksi.

Loppupäivän aikana Ocean World:issä kävimme veljeni kanssa katsomassa merileijona showta, hai-näytöstä, lintu-showta ja tiikereitä sekä otatimme kuvan itsestämme Ara-papukaijojen, kakadun ja tukaanin kanssa ja saimme ”miljoona” kanarialintua (tai jotain pikkutirppaa) päällemme yhdessä lintuhäkissä, kun hoitaja laittoi käsiimme siemeniä. Kävimme myös snorklaamassa Ocean Worldin rakentamassa koralliriutta-altaassa, jossa oli useita eri kokoisia kaloja. Isot olivat jo melko isoja (ehkä joku 50cm). En ollut ikinä ennen snorklannut, joten kokemus oli mielenkiintoinen. Täytyi vain yrittää olla panikoimatta ja hengittää rauhassa suun kautta kun naama oli vedessä. Onneksi kaikilla piti olla kelluntaliivit, joten ei voinut vahingossa mennä liian syvälle ja saada putkea täyteen vettä

Klo 1:30 minulla oli tapaamisaika merileijonien kanssa ja jälleen olin samassa ryhmässä muiden suomalaisten kanssa. Veljeni oli jälleen vain kuvaamassa. Merileijonien luona ollessamme istuimme altaan reunalla jalat altaassa ja saimme silitellä merileijonia kun ne pysähtyivät kohdallemme ja laittoivat räpylänsä syliimme. Saimme myös syöttää niitä ja heitellä palloa niille, ja poseerata valokuvissa samalla kun merileijonat halasivat ja antoivat märän pusun poskelle. Saimme myös ohjeistaa niitä hymyilemään, näyttämään kieltä ja laittamaan ”kättä lippaan”. Merileijonat ovat todella hauskoja, suloisia ja hellyyttäviä eläimiä. Merileijona showssa ne tekivät vaikka mitä!

Se oli todella hauska päivä. Paluubussi hotellille lähti joskus puoliviiden aikaan, joten olimme takaisin hotellilla noin viideltä. Kävimme veljeni kanssa pikaisesti syömässä välipalaa ja vietimme sitten aikaa altaalla (tai jossain) ennen klo yhdeksän illallista rantaravintolassa.

Viimeisenä kokonaisena päivävä Puerto Platassa (sniff sniff yhyy!), Tapaninpäivänä kävin hotellin kampaajalla ottamassa pikkuletit päähän. Minulla oli aika klo 11, mutta sain odotella 45 minuuttia, kun kampaaja teki edelläni olevan suomalaisen letit valmiiksi. Taitaa olla totta, että siellä on ”klo 11” koko tunnin ajan 12 asti. Kun kampaaja vihdoin pääsi lettieni kimppuun letityksessä ei mennyt onneksi kuin 1,5 tuntia. Laskelmieni mukaan päähäni tuli noin 60 lettiä. Loppupäivän vietimme lounaan jälkeen altaalla ja osallistuin äidin vaatimuksesta äidin kanssa Bachata-tunnille uima-altaalla. En olisi välttämättä halunnut mennä, koska ne opettavat vain sivulle-viereen ja eteen-taakse askelia (olen tehnyt paljon enemmän Bailatino-tunneilla Suomessa), mutta pääasiassa sen takia, koska opettaja laski tahtia koko ajan väärin mikä oli todella raivostuttavaa. Päätahti oli periaatteessa oikein, mutta iskut tulivat koko ajan väärille kohdille (esim. kakkoselle ja kutoselle kun pitäisi olla nelosella ja kasilla). En tajua miten joku voi sen laskea pieleen! Ja vielä paikallinen. Muuten jään kyllä kaipaamaan hotellilla ja laivalla soinutta lattarimusaa. Joka paikassa soi aina merengue, bachata tai salsa. Yritin katsella kaupoista hyviä levyjä, mutta ei niistä eikä hinnoista oikein ottanut tolkkua eikä markkinoilta taas oikein tiedä mitä sieltä saa. Olisi pitänyt varmaan tietää joku tietty kauppa tai paikka josta saisi hyvää paikallista musiikkia.

Seuraavana aamuna olikin sitten jo haikea lähtö edessä, ja olisi kyllä tehnyt mieli mennä piiloon. Kun bussi tuli vähän ennen klo 12 hakemaan, pari suomalaistyttöä, jotka olivat kai viettäneet koko 2 viikkoa hotellilla, itkivät vuolaasti. Äiti epäili heidän ihastuneen hotellin ohjelmanvetäjäpoikiin. Matka lentokentälle sujui hyvin, eikä bussin ulkopuolella juurikaan ollut tippien kärkkyjiä. Lennolle kirjautuminenkin sujui muuten hyvin kunnes miekkonen rupesi selittämään, että ”boarding gate 8, tax gate 10”. Jaa, että mitä veroja tässä muka taas pitäisi maksaa? Onneksi yksi opas oli jossain ihan vieressä ja veljeni kai vetäisi häntä hihasta, koska tämä tuli topakkana sanomaan, että mehän ei mitään veroja makseta, että ne on hoidettu. Ei sitten onneksi se mies siihen enää mitään sanonut vaan saimme jatkaa matkaa turvatarkastukseen. Turvatarkastus oli aika huvittavan perusteellinen kun kengätkin piti ottaa pois. Ei siinä mitään, hyvä että kengät tarkastetaan, mutta kun minulla ei ollut jalassa kuin varvastossut paljaissa jaloissa, heh. Kengät pois silti vaan. Ties mitä niihin lipareihin voi piilottaa! ;)

Lentokentällä söin veljeni kanssa vielä hampurilaiset lentoa odotellessa. Lento lähti muistaakseni kohtuullisen ajallaan, ja ensimmäinen stoppi oli saaren toisessa päässä oleva Punta Cana. Punta Canassa oli tosi suloisen näköinen heinäkattoinen lentokenttärakennus, joka oli ihan täynnä ihmisiä! Ostin sieltä yhdestä kentän kaupasta auringonvalossa väriä vaihtavaa kynsilakkaa ja hiusklipsejä.

Boarding oli tarkoitus aloittaa Punta Canassa tietokoneruudun mukaan klo 16.10. No ei aloitettu, eikä muistaakseni vielä puoli tuntia sen jälkeenkään. Boarding oli myöhässä yli puoli tuntia. Kun viimein pääsimme koneeseen kerrottiin, että matkalaukkujen lastaus on vielä kesken, eli joudutaan odottamaan. Seuraavaksi jouduttiin odottamaan lähtöluvan saamista ja lentosuunnitelmamme löytymistä. Kun vihdoin pääsimme rullaamaan kiitoradan viereen odottelemaan nousulupaa, jouduimme odottelemaan laskeutuvia pienkoneita, joita tuli auringonlaskun aikaan alas noin miljoona ja yksi. Perämies myöhemmin vitsailikin, että saimme katsella pienkonenäytöstä ennen nousua. Kun vihdoin lopultakin saimme luvan lähteä lentoon Kanadaa kohti olimme istuneet siivillä varustetussa sillipurkissa jo puolitoista tuntia Punta Canan lentokentällä! Argh, ärsyttävää! Onneksi lento Kanadaan ei sentään kestänyt kuin sen 4 tuntia, ja pääsimme taas jaloittelemaan.

Kanadan Halifaxissa ostin lentokentän kiskalta sinisen Halifax T-paidan (olenhan sentään ollut siellä! Vaikkakin vain lentokentällä. ;) ) Onneksi odotus koneeseen oli tällä kertaa lyhyt ja pääsimme jatkamaan ajallamme. Lentoaikakin Suomeen oli todella nopea, vain 6 tuntia ja 15 minuuttia suotuisten tuulten takia (Tullessahan lensimme samaa väliä 7h 40min.), joten lopullisesta aikataulusta emme olleet lopulta myöhässä kuin reilun tunnin.

Suomessa oli harmaata, sateista ja kylmää, vaikkakin oli plus-asteita. Olisin halunnut kääntyä samantien ympäri ja lentää Dommareihin tai johonkin lämpimään takaisin. (Toisaalta, on kotiinpaluussakin hyvät puolensa. Ei ainakaan tarvitse jakaa huonetta ja kylpyhuonetta kenenkään kanssa! Miehet!)

Kaiken kaikkiaan loma oli ihana ja upea ja säät hienot ja toivon, että pääsen vielä joskus matkustamaan takaisin Karibian seudulle. Voin suositella kaikille! Ikävä tulee säätä ja maata ja kaikkia ihmisiä.


Hotelli Gran Ventana Beach Resort:
http://www.granventanahotel.com/



Hae samasta kohteesta vinkeillä: Nähtävyyksiä, Ruokailua, Shoppailua