Jaa sisältöä
  Hae kohde: 
  
 

Caretta caretta ja koko saari maalta sekä mereltä




Summer
Postitettu: 24.06.2008
Katsottu: 2844
Kommentteja: 3


Reissuun lähdimme heti kesäkuun alussa ja jälleen on todettava, että yhtälailla loman onnistumiseen vaikuttaa ajoitus kuin kohteen valintakin. Sekä säät että paikalliset olivat suosiollisia eikä vielä tähän aikaan suurta turistiruuhkaa ollut oman loman tiellä. Kesäkuu on paikallisille vielä low seasonia, joten reppureissaajillekin näytti tilaa löytyvän. Brittejä saari kuitenkin jo pursuili (käytännössä siis jokaisen aterian kanssa saa ranskalaisia jos ei erikseen ilmoita niitä karsastavan).

Saari oli kaikenkaikkiaan pieni ja siksi juuri sopiva viikon reissulle. Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi (110 €) ja sillä ehti hyvin suhailla joka kolkan. Tiet olivat suht hyvässä kunnossa, tosin osin aikamoisia kinttupolkujakin nähtiin. Näillä pätkillä kartturin kannattaa olla erityisen tarkkana: kyltitys, kartta ja totuus eivät juurikaan kohdanneet… Ystävälliset paikalliset neuvoivat mielellään kyllä oikealle tielle.

Kalamakin kylä oli tosi pieni ja keskeneräisen oloinen. Jonkun matkan päässä oleva Tsilivi oli selvästi siistimpi ja eläväisempi. Toisaalta lyhyiden välimatkojen vuoksi on ihan sama missä sitä silmänsä käy ummistamassa – päivät voi kuitenkin viettää vaikka joka päivä eri kylässä ja monenmoisilla rannoilla. Näin me teimmekin!

Reissun kohokohta jäi silkan sattuman varaan. Viimeisenä päivänä olimme nautiskelemassa Kalamaki Beachilla ja päätimme vielä piipahtaa snorklailemassa ennen lähtöä. Pohjassa oli aika hiljaista: yksi laiska meritähti, hiekkaan hautautuvia kaloja, muutama simpukka ja pari sinttiä. Toista tuntia siinä ihmettelyssä kuitenkin vierähti. Olimme jo lähdössä kohti rantaa, kun snorklauskamuni ryhtyi riuhtomaan nilkkaani raivoisasti – käännyin ympäri, enkä ollut uskoa silmiäni. Vieressäni leijaili uskomattoman kaunis ja suuri kilpikonna. Viime hetkillä näin tämän otuksen, josta koko saari puhuu! Olin ajatellut, että on mahdotonta nähdä Caretta caretta ilmielävänä vedessä ja vieläpä uida sen rinnalla. Opettajan lapsena tosin takaraivossani alkoi välittömästi kaikua toistuva kaukainen ääni ”Kilpikonna puree kovaa… kilpikonna puree kovaa…”, joten en uskaltautunut lähemmäs. Kuitenkin näin, kuinka se pienillä raajoillaan tuntui kuin vilkuttavan ja toivottavan meille hyvää kotimatkaa. Uskomaton ja mahtava päätös lomalle!


Sitten tärppejä:

Loistava ravintola Kalamakissa oli Olive Tree. Kaikki ruoka oli todella hyvää, joten aitoja makuja saa varmasti täältä: http://www.gozakynthos.gr/restaurants/olivetree/

Erityisen hyvää viiniä löytyi niin ikään Kalamakista, ravintolasta nimeltä Heaven’s kitchen. Kannullinen talon punaista herkkua maksoi 10 € verran. Tässä raflassa oli myös hyvä ruoka ja ihan loistava palvelu!

Kalamakissa oli myös loistava viinakauppa, siis tosiaan viinakauppa! Nimi taisi olla Off License Liquor Store. Omistaja on asiantunteva ja johdattaa varmasti jokaisen etsimänsä iloliemen äärelle, oli se sitten viiniä tai väkevämpää. Itse ihastuimme kreikkalaiseen kuohuviiniin, nimeltään Cair. Ehdoton poikkeus muuten hieman maalle tyypillisistä litkumaisista viineistä.

Keri Lighthouse on iltaisin käymisen väärti! Paikalla sijaitsee keskinkertainen taverna, mutta auringonlasku läheisellä kallionkielekkeellä on huima. Samalla paikalla sijaitsee myös maailman suurin lippu.
http://www.liveris.gr/pages/en-taverna.php

Saari kannattaa kiertää autolla sekä veneellä. Olimme paikallisen turistibyroon, Tezin, järjestämällä päivän risteilyllä, jonka aikana pysähdyttiin kolme kertaa pulahtelemaan – yksi niistä laivanhylyn kupeessa. Koko systeemi maksoi 27 € per nenä, halvemmallakin pääsee mutta vene on pienempi. Kaduilta löytyy matkanjärjestäjän myyntikokuja. Mahtava päivä!


Hae samasta kohteesta vinkeillä: Nähtävyyksiä, Ruokailua

  • Linkkivinkit


Ei vielä linkkivinkkejä kohteesta.



  • Kommentit