Jaa sisältöä
  Hae kohde: 
  
 

Kroatia Makarska ja Dubrovnik




Jade1000
Postitettu: 30.09.2008
Katsottu: 2005
Kommentteja: 0


Splitin kentältä saavuimme perille jonkin verran myöhässä aikataulusta. Ajoimme kentältä noin tunnin verran Makarskan Rivieralle ja oli ehtinyt tulemaan jo pimeää. Hotellimme oli Brelassa rannan tuntumassa. Kesäkuun alussa kohteessa oli vielä rauhallista. Säät olivat matkan aikana hieman epävakaat, välillä saimme sadetta niskaan oikein reippaasti ja välillä aurinko porotti kuumasti.

Useampana päivänä kävelimme kaunista rantatietä pitkin Brelan läpi Baska Vodan puolelle. Vesi oli kirkasta ja houkutteli uimaan. Muutaman kerran tuli käytyä uimassa meressä. Rannat olivat kivikkoisia ja merisiilejä näkyi jonkin verran vedessä, joten uimakengät oli hyvä olla jalassa.

Brelan ranta on kapeaa ja kaupunkin taustalla nousee korkeita vuoria. Kylä on rakennettu tiheään. Rantakadulla on kivoja baareja, joissa oli mukava istuskella iltaisin. Baska Vodan puolella oli enemmän baareja ja kauppoja. Ruoka oli hyvää kaikkialla, missä söimme.

Yhtenä päivänä kävimme Dubrovnikissa. Matka Makarskalta Dubrovnikiin meni Bosnia Hertsegovinan kautta ja siellä oli tauko. Matka oli pitkä ja bussista näki upeita maisemia matkanvarrella. Kiertelimme hieman Dubrovbikia ja kävimme vanhassakaupungissa. Vanhassakaupungissa oli pikkuisia liikkeitä ja taidegallerioita ja baareja. Muurit ympäröivät Vanhaakaupunkia ja sinne on mahdollista mennä kävelemään. Sieltä on hyvät näköalat nähdä koko Dubrovnik.


  • Linkkivinkit


Ei vielä linkkivinkkejä kohteesta.



  • Kommentit