Dominikaaninen tasavalta 22.1.-5.2.2009

Päivä 1. Torstai. Alku aina hankalaa...

Minun ja kaverini lomamatka alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä noin kello 6:30. Lentoaika Halifaxiin oli noin 7 tuntia ja 45 minuuttia. Kun saavuimme Halifaxiin emme päässeetkään heti koneesta ulos, koska koneessa jollakin oli sairaskohtaus. Ensiapuhenkilökunta tuli koneeseen ja he kävelivät käytävää muutamaan kertaan edestakaisin ennen kuin meidät päästettiin jaloittelemaan odotustilaan. Odoteltuamme ehkä vajaan tunnin pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Dominikaanista tasavaltaa. (En tiedä jäikö sairaskohtauksen saanut henkilö pois kyydistä vai ei.)

Lentoaikamme Punta Canaan oli neljä tuntia. Laskeuduttuamme kentälle kahden jälkeen iltapäivällä, Punta Canaan jäävät matkustajat pääsivät pois koneesta, ja kotiinpäin tulossa olevat tulivat heidän tilalleen. Vaihto sujui nopeasti ja meidän piti päästä heti jatkamaan matkaa. ... Piti ja piti. Hetkisen odoteltuamme kapteeni kuulutti, että Puerto Platassa sataa ja on huono sää, joten joudumme odottamaan sään selkiämistä. Huokaus. Olimme jo melkein perillä, kai sitä voi vielä hetken odottaa ajattelin. Saimme kapteenilta väliaikatietoja noin vartin välein, mutta uutiset olivat aina samoja. Puerto Platassa sataa edelleen ja kenttä on suljettu tilapäisesti. Lentoemot avasivat jo koneen ovenkin, jotta halukkaat saivat pistää nenänsä ulos ja haukata hieman happea oviaukossa seisten. Kun olimme odottaneet jo lähes kaksi tuntia koneessa, päätti kapteeni päästää meidät pois. Saimme kaikki ”transit” lappusen ja siirryimme odottamaan sään selkiämistä Punta Canan lentokentälle.

Lentokenttä oli tupaten täynnä väkeä, koska useampi kone oli jumissa kentällä, ja kaikenlaisia kuulutuksia tuli kovalla volyymilla koko ajan. Niistä ei monestakaan selvää saanut, koska hallissa oli niin kova meteli, ja koska kuuluttajien englanninkieli ei ollut paras mahdollinen. Meidän onneksemme koneessamme oli mukana joku Finnairin työntekijämies, joka oli mukana selvittämässä kuinka kenttäoperaatiot toimivat kyseisillä kentillä. Mikä tuuri! Hän otti ohjat käsiinsä ja kuulutti meille tiedotuksia suomeksi, ja järjesti meille lipukkeet jolla saimme ruokaa hampurilaispaikasta. Silti suuren osan ajasta olimme aika pihalla siitä mitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan, mutta niin olivat kaikki muutkin. Syödessämme minä ja kaverini istuimme samassa pöydässä vanhan kanadalaispariskunnan kanssa, ja hekin olivat menossa Puerto Plataan. He olivat tulleet Torontosta ja heidän koneensa oli kaksi kertaa käynyt Puerto Platan yllä yrittämässä laskeutumista, mutta eivät olleet voineet laskeutua.

Suomenkielisiä kuulutuksia tuli aika harvoin, mutta silloin kun niitä tuli, ne saivat aina hymyn huulille, koska ne poikkesivat hyvin paljon muista kuulutuksista. Muut kuulutukset tulivat lähes huutaen ja kuuluttajat puhuivat niin nopeasti ettei niistä saanut selvää kuin ”attention please” ja suurin osa lopusta meni aina ohi. Suomalaismies taas kuulutti hyvin rauhallisesti ja hyvin hitaasti ja mietiskellen ja hyvin pitkästi, joten kaikki varmasti saivat selvää jos vain olivat hyvällä kuuluvuusalueella. Olimme kentällä sisällä yhteensä noin neljä tuntia ja sinä aikana suomenkielisiä kuulutuksia tuli ehkä kolme tai neljä. Yksi kuulutus varsinkin sai meidät nauramaan, kun meille ilmoitettiin, että meillä ei ole syytä paniikkiin, eikä ole syytä rynnätä portille, meitä ei olla jättämässä yksin kentälle, oven eteen parkkeerattu koneemme vain siirretään parkkiin jonnekin kentän laidalle. Heh. No, hyvä, että ilmoittivat sillä varmasti suurin osa olisi huomannut koneemme lähtevän karkuteille ja moni olisi luullut jääneensä kyydistä.

Noin kahdeksan aikaan illalla saimme tiedon, että jäämme yöksi Punta Canaan. Meidät kuljetettiin koneeseemme josta saimme hakea käsimatkatavaramme, ja sen jälkeen pääsimme matkalaukkuhihnoille ja saimme myös matkalaukkumme ruumasta. Kun kaikki olivat saaneet matkalaukkunsa keräännyimme lentokentän ulko-oven luokse, josta Aurinkomatkojen opas apuoppaineen vei meidät busseihin ja niillä hotelliin.

Saavuimme Punta Cana Resort Club hotelliin noin 10 aikaan illalla. Hotelli oli todella hieno ja iso. Mahduimme kaikki samaan hotelliin. (Ja olimme todella onnellisia, että edes saimme hotellihuoneet, sillä kuulemamme mukaan moni muu Punta Canaan juuttunut oli joutunut nukkumaan lentokentällä tai hotellien auloissa.) Avaimen saatuamme ja ohjeet minnepäin suunnistaa lähdimme pimeässä harhailemaan pitkin hotellialuetta. Onnistuimme löytämään huoneemme jonkin ajan kuluttua, joskin talojen ja huoneiden numerointi aiheutti päänvaivaa. Talojen seinissä oli ilmoitettu vain alimman kerroksen numerot, mutta ei mitä huoneita kahdessa seuraavassa kerroksessa oli. Huoneemme oli tietenkin kolmannessa kerroksessa eikä talossa ollut hissiä. Onnistuimme kuitenkin väsymyksestä huolimatta raahaamaan laukkumme ylös asti. Huonekin oli todella hieno ja parvekkeelta oli osittainen merinäköala.

Olisimme jo siinä vaiheessa voineet mennä nukkumaan, mutta meidän piti vielä mennä tarkistamaan seuraavan päivän lähtöaika aulasta, ja meille oli myös varattu myöhäinen illallinen. Meidät ohjattiin syömään hienoon ravintolaan päärakennuksen toiseen kerrokseen, ja tarjolla oli useampi alku-, pää-, ja jälkiruokavaihtoehto, kaikki ruokalistalta. Olimme aivan järkyttävän väsyneitä (kello oli siis silloin Suomessa jo noin 5 aamulla) emmekä juurikaan nälkäisiä, joten sanoimme tarjoilijalle syövämme vain pääruoan. Tarjolla olevista ”pienistä ja kevyistä” vaihtoehdoista minä tilasin pihvin ranskalaisilla ja kaverini kanaa. Kun ruoka saapui en tiennyt itkeäkö vai nauraa vai pyörtyä kauhusta. Pihvini oli rullattu kääröksi ja kun sen avasi se oli varmasti suurin koskaan näkemäni pihvi! Se oli ainakin sentin paksu ja leveyttä sillä oli noin 10cm ja pituutta noin 20cm! Ja minä kun olisin halunnut syödä vain vähän! Hysteerisesti kikattaen yritimme selvitä valtavista aterioistamme, mutta yrityksestä huolimatta sain ehkä 2/3 pihviä syödyksi ja ehkä jopa viisi ranskalaista.

Ruokailun jälkeen suuntasimme takaisin huoneeseemme, mutta piipahdimme sitä ennen kuitenkin vielä pimeälle rannalle ottamaan valokuvia ja katselemaan ympärillemme (vaikkei siellä paljon nähnyt).

Päivä 2. Perjantai.

Heräsimme kauniiseen aamuun Punta Canassa ja luovutimme huoneet kello 8:45. Tämän jälkeen kävimme aamiaisella upean kauniissa, avarassa ja valoisassa rakennuksessa aivan meren rannalla. Aamiaisen syötyämme kävelimme hetken rannalla valokuvaamassa ja palasimme sitten päärakennukseen lähtöä odottamaan.

Bussit hakivat meidät noin kello kymmenen ja vähän myöhemmin olimme jo lentokentällä. Meidän tuurillamme bussikuskimme toi meidät väärään terminaaliin ja hetken aikaa olimme hieman pihalla, kunnes lähdimme etsimään oikeaa terminaalia. Oikea terminaali löytyi ja jätimme taas matkalaukut pois. Sen jälkeen jonotimme puolisen tuntia turva-ja passintarkastukseen, tosin passejamme ei katsottu kun näytimme transit-lappujamme meidät vain päästettiin läpi.

Olimme taas lentokentän odotushallissa eikä kellään ollut tietoa lennosta, ei lentoemoillakaan. He seisoivat kentällä vieressämme ja sanoivat vain, että ”pojat” ovat parhaillaan selvittämässä asiaa. Kello yhden aikaan iltapäivällä tuli lopulta kuulutus, että lennämme kello 15 jälkeen pääkaupunkiin Santo Domingoon ja jatkamme sieltä busseilla perille. Samalla kertaa kuulutettiin myös ruoasta ja saimme taas ruokakupongit hampurilaispaikkaan.

Lentomme boarding alkoi noin 15:30. Kenttäbussi haki meitä erissä koneelle joka oli parkkeerattu kentän laidalle. Kun oli meidän vuoromme matkustaa kenttäbussilla se mateli eteenpäin kuin etana ja kävellenkin olisi ollut nopeammin perillä. Lopulta meidät pois päästettyään se ajoikin kentän laidalle korjattavaksi ja loput matkustajat tuotiin koneelle eri menopelillä. Kun olimme nousemassa koneeseen näimme kuinka matkalaukkuja parhaillaan lastattiin ruumaan ja kuinka muutama laukku oli tippunut maahan. Yksi niistä laukuista oli kaverini ja toivoimme, että sekin lopulta päätyisi koneen sisälle eikä jäisi kentälle.

Pääsimme ilmaan noin 16:30 ja lento Santo Domingoon kesti vain 25 minuuttia. Passintarkastuksessa saimme vihdoin leimat passeihimme, ja olimme virallisesti maassa emmekä enää transitissa. Pian löysimme itsemme istuskelemasta Santo Domingon matkalaukkuhihnan reunalla odottelemassa laukkuja. Ja me odotimme, ja odotimme. Hihna vain ei alkanut liikkua. Kun kentän henkilökunta oli soittanut monta puhelua ties minne hihna lähti lopulta liikkeelle ja laukkumme tulivatkin sitten pikavauhtia. Sitten taas odoteltiin. Meille oli sanottu, että kannattaa pysyä laukkuhihnan luona sisällä odottamassa sillä ulkona ei juuri olisi odotustiloja. (Odottelimme siis, että oppaat saisivat kotiinpäin lähdössä olevat turistit busseilla Santo Domingoon, ja että me voisimme sitten lähteä heidän tilallaan Puerto Plataan. Ehkä noin puolen tunnin odottelun jälkeen meille sanottiin, että bussit olisivat perillä ”ihan kohta”, ja että voisimme siirtyä ulos odottamaan. Ja niinhän me sitten siirryttiin lentokentän ulko-ovien toiselle puolelle seisoskelemaan ja odottelemaan. Ja odottelemaan... Odotus toi tulosta noin kaksi tuntia myöhemmin, kun jo hartaasti odotetut oppaat vihdoin saapuivat ja pääsimme busseille. Bussien tulo oli kestänyt niin kauan, koska ne olivat juuttuneet perjantai-illan pahimpaan ruuhkaan.

Reilu neljä tuntia ja yksi lyhyt tauko myöhemmin saavuimme vihdoin sateiseen Puerto Plataan ja Riu Merengue hotelliimme, 48 tuntia sen jälkeen kun olimme lähteneet Helsinki-Vantaan lentokentältä. Saimme heti käteen tervetulodrinkit ja huoneemme avaimet. Huoneemme ei ollut aivan päärakennuksen vieressä, eikä sieltä ollut merinäköalaa, mutta se oli toisessa kerroksessa, ja kaikinpuolin ihan ok huone. Kosteus siellä kylläkin tuoksui vahvasti, mutta kosteutta oli kaikkialla. Huoneen löydyttyä kävimme vielä iltapalalla, ja palasimme sitten nukkumaan. Ensimmäinen yö omassa hotellissa sujui hyvin, joskin minulla oli hieman kylmä ilman peittoa. (Sängyssä ei ollut kuin lakanat ja ohut päiväpeitto.)

Päivä 3. Lauantai.

Söimme aamiaista kello 10 ja menimme sen jälkeen opastapaamiseen klo 11. Teimme varaukset Saonan paratiisisaariretkelle ja Santiagon retkelle.

Lauantai oli välillä sateinen ja välillä aurinkoinen päivä. Kävelimme päivällä rannalla ja iltapäivän vietimme uima-altaalla. Söimme lounasta ja illallista hotellin ”La Roca” buffet ravintolassa. (Söimme siellä kaikki illalliset ja aamiaiset, ja melkein kaikki lounaat.) Buffet ravintolassa oli aina tarjolla paljon eri alku-, pää-, ja jälkiruokia, ja tarjoilijat olivat aina valmiina täyttämään juomalasit ja jakelemaan kohteliaisuuksia.
Illallisen jälkeen kävimme katsomassa iltashown (klo 21:30) ja sen jälkeen kävimme vilkaisemassa Pacha nightclubia, mutta koska siellä ei ollut juuri ketään, ja koska olimme väsyneitä, me menimme nukkumaan. Toinenkin yö oli hieman viileä, koska emme olleet saaneet peittoja, vaikka olimme niitä käyneet pyytämässä ja ne oli meille luvattu.

Päivä 4. Sunnuntai.

Söimme aamiaista klo 9 aikoihin ja lähdimme sen jälkeen pikku kävelylle hotellialueelle. (Riun hotellialueella on kolme hotellia, Bachata, Merengue, ja Mambo, ja niiden kaikkien palvelut on vieraiden käytössä.) Kävelimme hotellien rannalla olevaan niemennokkaan, jossa on eräänlainen ”huvimaja”, pylväsrakennelma, mikälie, kaunis kuitenkin, ja sieltä oli upeat maisemat joka suuntaan. Sen jälkeen menimme tutkimaan hotellialueella olevan Karibialaisen kauppakujan kauppoja ja ostin snorkkelin ja uimalasit.

Jossakin vaiheessa päivää kun siivooja oli jo huoneessamme käynyt, mutta ei ollut jättänyt peittoja, kävimme uudestaan respassa niitä pyytämässä ja taas ne luvattiin meille.

Lounaan jälkeen menimme ottamaan aurinkoa Riu Bachatan altaalle ja söimme kakkua ja jäätelöä välipalaksi. Auringonlaskun aikaan palasimme taas ”huvimajalle” kuvailemaan ja katselemaan maisemia.

Illalliseen mennessä emme vieläkään olleet nähneet peiton kulmaakaan, joten menimme taas respaan ja totesimme että ”juuh, niin, ne peitot... ei me olla vieläkään niitä saatu...”. Pojat jo muistivatkin meidät ja peittoasiamme ja jälleen kerran lupasivat, että peitot tulee ja ottivat huoneennumeromme taas kerran ylös. Saas nähdä.... Pyysimme samalla uuden vesitonkankin, kun vetemme oli vähissä eikä sitä oltu tuotu lisää.

Illallisen jälkeen saimme respasta pyytämämme vesitonkan ja vietyämme sen huoneeseen (ei vieläkään peittoja) suuntasimme Bachata hotellille katselemaan illan showta sillä siellä oli tiedossa Grease musikaalishow. Eiväthän ne esiintyjät siinä itse laulaneet, aukoivat vain suutansa ja tanssivat, mutta musiikkia oli kiva kuunnella sillä olen Grease-fani. Parasta illan esityksessä kuitenkin oli pieni poika, joka istui lavan edessä ja lähes joka tanssikohtauksen alkaessa hän pomppasi seisomaan ja alkoi tanssia lavan edessä. Poika oli aivan uskomattoman taitava ja osasi kaikki liikkeet ulkoa, ja yleisö katselikin enemmän poikaa ja taputti ja nauroi tälle, kuin katseli itse esitystä. Esiintyjätkin meinasivat nauraa ja sekoilla kuvioissaan kun hekin tietenkin näkivät pojan edessään. En tiedä oliko poika mahdollisesti jonkun esiintyjän lapsi vai kuinka hän osasi kaikki ”hand jivet” ja muut niin hienosti.

Nukkuma-aikaan mennessä oli onneksi ne peitotkin sitten vihdoin saapuneet, joten enää ei tarvinnut kärsiä viileästä yöstä.

Päivä 5. Maanantai. Retki Paratiisisaarelle.

Aikaisen aamiaisen jälkeen retkibussi haki meidät hotellilta ennen kello kahdeksaa. Olimme ainoat lähtiät Riulta, joten bussissa ei meidän kahden lisäksi ollut kuin kuski ja paikallisopas. Ajelimme noin puolisen tuntia Puerto Platan läpi Playa Doradan alueelle hakemaan lisää kyytiläisiä ja aurinkomatkojen oppaan. Kahden hotellipysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Puerto Platan lentokenttää.

Lentokentällä menimme kotimaan ”terminaaliin” ja läpikävimme ”todella tehokkaan” turvatarkastuksen. Metallinpaljastin huusi lähes jokaisen kohdalla, mutta ketään ei pysäytetty. Koneemme oli söpö 20 paikkainen potkurikone, ja se pysyi ilmassa oikein hyvin. Ruokatarjoilua ei 45 minuutin lennolla ollut, lentoemoista puhumattakaan, mutta matka oli silti oikein mukava. Jos kaipaat syötävää tai juotavaa, ota omat eväät mukaan, ja jos kone putoaa veteen, ota penkkisi istuin mukaan. Pelasta myös lentopelkoiset vierustoverisi. Jos haluat nähdä koneen ohjaamoon, se on helppoa, sillä ohjaamon ja matkustamon välissä ei ole minkäänlaista ovea.

Lentomme kesti noin 45 minuuttia jonka jälkeen laskeuduimme La Romanan kentälle, ja jatkoimme sieltä eteenpäin bussilla. Lyhyen ajomatkan jälkeen saavuimme kauniiseen Altos de Chavonin taiteilijakylään. Kylä näyttää 1500-luvulla tehdyltä Italialaiskylältä, mutta on itse asiassa rakennettu 1970-80-luvuilla. Kylästä löytyy mm. kirkko, taidegallerioita, museoita, pikkukauppoja ja valtava amfiteatteri, jossa on tunnettujen ulkomaalaisjulkkisten lisäksi esiintynyt myös suomalaisyhtye. Koska olimme liikkeellä pyhäpäivänä, kylässä ei meidän lisäksemme ollut oikeastaan ketään muita. Kaikki paikat eivät olleet auki, mutta kylässä kuljeskeli vanhanajan vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, jotka poseerasivat kameroille ja tanssivat.

Kylältä aloitimme pitkän ja melko jyrkän laskeutumisen luonnonkiviportaita (ei kaiteita) pitkin alas Chavón joelle. En katsonut kauanko laskeutuminen vei aikaa (sillä liikuimme tietenkin hitaimman mukaan, ja muutamaa autettiin taluttaen. En suosittele tätä retkeä huonosti liikkuville.), mutta kun pohjalle pääsi niin kyllä pohkeissa tunsi kävelleensä portaita alas. Jalat tutisivat aika paljon. Saimme pelastusliivit päällemme ja siirryimme pikaveneeseen. Aloitimme hurjan matkan, ensin jokea pitkin, ja sitten merenrantaa pitkin kohti Saonan saarta. Merellä meno oli ihanaa. Vesi kimmelsi sinisenä ja pärskyi valkoisena, ja tuuli tuiversi niin ettei tukka meinannut päässä pysyä, ja kun vauhti loppui kasvot tuntuivat ihan turtuneilta. Kiidimme veneellä noin 45 minuuttia kunnes pysähdyimme ”maailman suurimmalle uima-altaalle” eli rannikkoalueelle, jossa oli matalaa vettä vaikka kuinka paljon ja kuinka kauas. Kaikki nousivat veneestä uimaan ja rommitarjoilu alkoi. Paikallisopas sukelsi meille myös meritähden tutkittavaksi. Se oli kaunis ja aivan kivikova. Olisin kuvitellut sen tuntuvan pehmeän kumiselta.

Uintipysähdyksen jälkeen matka jatkui vielä vähän Saonan saarelle. Saavuimme sinne noin yhden aikaan iltapäivällä. Saaren ranta oli kaunis ja valkohiekkainen, ja palmuja löytyi. Paratiisisaari. Saimme syödä grillilounasta heti tultuamme, ja syönnin jälkeen kuvasimme rannalla ja menimme sitten mereen uimaan ja valokuvaamaan. Meillä oli kameroille vedenpitävät pussit, joten pystyimme kuvaamaan myös vedessä ja sen alla. Hauskaa oli ja vesi oli lämmintä.

Klo 15 jälkeen siirryimme katamaraanin kyytiin ja matkasimme noin kaksi tuntia takaisinpäin. Musiikki soi, juoma virtasi ja tanssia sai jos halusi. Saavuttuamme Bayahiben rantaan nousimme pois kyydistä ja vaihdoimme kulkupelin taas bussiksi. Ennen lähtöä rannalta oli mahdollista ostaa matkamuistoksi rommipullo, jonka etikettinä oli oma kuva (joka oli otettu aiemmin päivällä Chavón joen rannalla). Pullon mukana sai myös CDn, jossa on musiikkia ja valokuvia Dominikaanisesta tasavallasta. Bussissa meitä viihdytti eräs suomalaismies laulullaan, ja yritimme vähän yhteislaulujakin laulaa, mutta kaikille tuttua laulua ei oikein löytynyt.

Ajelimme bussilla takaisin La Romanan lentokentälle, ja sieltä lentelimme taas takaisin Puerto Plataan. Lentokoneessakin minä ja kaverini yritimme lauleskella, mutta koneen melun yli oli vähän vaikeaa kuulla, emmekä keksineet kuin yhden ”lentolaulun”.

”Minä istuin kiitotien päähän, jäin ihmettä katselemaan...”

Kentältä ajoimme bussilla takaisin hotelleille, ja kaikki paitsi minä ja kaverini jäivät pois Playa Doradan alueella, joten olimme taas yksin bussissa kuskin ja paikallisoppaan kanssa. Hetken aikaa ajeltuamme paikallisopas kääntyi puoleemme ja rupesi puhumaan meille englanniksi. Emme saaneet kaikesta selvää, mutta hän halusi tehdä jostakin syystä pysähdyksen Puerto Platassa, ja kysyi meiltä oliko tämä ok. Eipä siinä paljon vastaan väittämäänkään voinut ruveta joten sanoimme ”ok, jos ei se kauan kestä” ja matka jatkui läpi pimeän kaupungin. Katuvalot eivät juuri auttaneet päättelemään sijaintiamme, sillä emmehän tunteneet kaupunkia niin hyvin. Siinä ei paljon voinut kuin seurata minne joutuisimme. Jonkin ajan kuluttua saavuimme bensa-aseman (tms.) pihaan ja paikallisopas meni ulos sanottuaan ”5 minutes” meille. Hän käveli bussin toiselle puolelle, vaihtoi kaksi sanaa jonkun kanssa, ja tuli takaisin noin puolen minuutin päästä. Matka jatkui. Emme oikein tienneet olimmeko jo matkalla hotellille vaiko vielä jonnekin muualle. Ei voinut kuin luottaa ja toivoa, että päätyisimme oikeaan paikkaan. Kyllä siinä muutama kerta tuli nieleskeltyä, kun tajusi, ettei kummallakaan ollut edes kännykkää mukana jolla voisi soittaa apua, jos joutuisimme pulaan. Ei oppaiden numerosta kännykässä ole paljon iloa, jos ei ole sitä kännyä... Päädyimme kuitenkin lopulta ihan oikeaan paikkaan, eli takaisin Riu Merengueen noin 8 aikaan illalla. Juuri sopivasti illalliselle.

Päivä 6. Tiistai.

Kävimme aamulla opastapaamisessa antamassa tilinumeromme, sillä meille oli luvattu hyvitystä loman alun myöhästymisestä.

Keskipäivän (klo 11-14) vietimme rannalla aurinkoa palvoen. Lounaan ja illallisen välisen ajan vietimme lukien.

Päivä 7. Keskiviikko. Santiago Jarabacoa.

Bussi lähti klo 8:15 suuntana Santiago ja sikaritehdas. Sikaritehdas oli melko pieni paikka, yksi huone, jossa miehet käärivät sikareita, ja toinen huone, jossa oli myymälä. Itse kävin vain pikaisesti sisällä, ja vietin loppuajan ovensuussa ja talon ulkopuolella sillä en pitänyt sikarin hajusta. Sikaritehdasta vastapäätä oli Santiagon kulttuurikeskus, ja sikaritehdaskäynnin jälkeen halukkaat saivat kaljat sen kahviosta. Kulttuurikeskuksella oli myös koululaisryhmiä retkellä, ja lapset olivat todella suloisia sinisissä koulupuvuissaan.

Kulttuurikeskukselta ajoimme Santiagon keskustaan ja saimme 1,5 tuntia shoppailuaikaa. Emme ehtineet siinä ajassa kuin yhteen kauppaan, La Sirenaan, joka oli vähän kuin Suomen Anttila tai Tarjoustalo. Sieltä sai ruoan lisäksi vähän kaikkea. Ostin itselleni pari hametta ja kummitytölleni myös pari vaatekappaletta. Kaverini osti itselleen hameen ja topin, ja ostimme myös hieman pientä matkaevästä. Palasimme bussille puolijuoksua, ja ehdimme juuri ja juuri minuutilleen ajoissa takaisin.

Bussilla ajelimme ensin eräälle monumentille, ja pienen kuvauspysähdyksen jälkeen jatkoimme sitten matkaa kohti Jarabacoan vuoristoa. Sinne saavuttuamme söimme ensin lounasta pienessä ”kahvila/ravintola/lounaspaikassa”, jossa oli ihan hyvä buffet lounas.

Lounaspaikasta meidän piti jatkaa matkaa jeepeillä, mutta koska ulkona oli sadellut hieman lounaan aikana, jatkoimmekin matkaa vanhalla koulubussilla (jossa oli katto. Kaikissa jeepeissä ei olisi ollut.). Mielestäni tämä vaihtoehto oli itseasiassa parempi kuin ne jeepit, koska bussista näki hyvin ulos ja ilmastointi oli hyvä, koska ikkunalaseja ei ollut. Jeepeissä olisimme istuneet sivuttain toisten naamoja tuijottaen, joten maisemia ei olisi nähnyt yhtä hyvin.

Lyhyehkön bussimatkan jälkeen pysähdyimme ja jatkoimme matkaamme kävellen. Kävelimme ensin kapeaa polkua pitkin ja laskeuduimme sitten noin 60 rappua alas päästäksemme ihailemaan vesiputousta. Putous ei ollut suuren suuri, mutta hieno kuitenkin, ja muut maisemat olivat todella kauniita! Kun kaikki olivat saaneet valokuvansa otettua palasimme takaisin koulubussille, ja jatkoimme matkaa kohti kahvitehdasta. Tehtaalla näimme kahvitaimia ja -pensaita, kahvipapuja, ja kahvinvalmistus- ja pakkauskoneita. Kahvitehtaalta juoksimme pihan yli, kaatosadekuurossa, pieneen kahvilaan, josta sai myös ostaa kahvia kotiin viemisiksi.

Meidän iso bussimme oli tullut meitä vastaan kahvitehtaalle, joten vaihdoimme koulubussimme isompaan, ja suuntasimme takaisin kohti Puerto Plataa. Bussissa kuuntelimme musiikkia, ja opas järjesti meille pienen tietokilpailun päivän aikana kerrotuista asioista. Saimme 9/11 oikein, joten voittoa ei ihan herunut, mutta hauskaa oli silti.

Saavuimme takaisin hotellillemme illallisaikaan. Illallisen jälkeen kävimme pikaisesti netissä, ja katselimme Latin Showta, joka kylläkin oli aika kökkö.

Päivä 8. Torstai. Teleferico.

Nousimme ylös puoli kahdeksan aikoihin. Yhdeksältä menimme opastapaamiseen varaamaan retken Ocean Worldiin, ja juttelimme oppaan kanssa yli puoli tuntia, kun muitakaan asiakkaita ei ollut. Aamiaisen jälkeen lähdimme kahdestaan paikallisbussilla Puerto Plataan Telefericolle. Selvisimme bussiajelusta kunnialla, ja löysimme tiemme köysirata-asemalle. Matka vaijerihissillä vuoren huipulle kesti noin 10 minuuttia. Ylhäällä oli hieman viileämpää ja upeat maisemat kaupungin ylle! Huipulla oli entinen kasvitieteellinen puutarha ja Jeesus-patsas. Kauniiden maisemien lisäksi näkymät ja puutarha ylhäälläkin olivat kauniit ja näkemisen arvoiset. Portaita ja polkuja riitti. Ehdimme valokuvata hyvin ennen kuin vuorelle nousi pilviä. (Vuorelle kannattaa siis lähteä aikaisin ja vain kirkkaina päivinä.)

Otimme bussin takaisin hotellille ja menimme lounaalle. Lounaan jälkeen menimme rannalle lukemaan. Illalliselle pukeuduimme huviksemme hieman hienompiin vaatteisiin, ja illallisen jälkeen katselimme hienoa ”Africa show”ta, jossa käytettiin komeita tuli-efektejä. (Tanssijat tulivat lavalla soihtuja kantaen, ja yhdessä vaiheessa lavan lattialle sytytettiin iso palava ympyrä jonka sisällä oli tanssijoita.)

Päivä 9. Perjantai. Ocean World.

Pikaisen aamiaisen jälkeen lähdimme klo 8:30 bussilla Ocean Worldiin.
( http://www.oceanworldadventurepark.com ) Bussimatka kesti noin 10-15 minuuttia ja kuskina meillä oli aivan Morgan Freemanin näköinen mies. Olimme etukäteen varanneet itsellemme Dolphin Swim:in ja Sealion Encounter:in, joten saimme lippuluukulta rannekkeet, joissa oli näiden tapahtumien kellonajat. Seuraavaksi kävimme vielä varaamassa itsellemme ajat valokuvaan delfiinin kanssa.

Päästyämme puiston puolelle kävimme ensiksi vaihtamassa uimapuvut päälle ja kävimme hakemassa pelastusliivit delfiiniuintia varten. Klo 9:30 katselimme delfiinishowta, ja heti sen jälkeen klo 10 oli meidän vuoro päästä uimaan delfiinien kanssa. Olimme kaverini kanssa tilanneet itsellemme oman videokuvaajan, joten saimme ihanan DVDn muistoksi uinnistamme. (Kallista, mutta kannattaa.) Delfiiniuinnin aikana delfiinit (joita oli altaassa kaksi) työnsivät meitä jalkapohjista ja vetivät meitä välissään. Saimme myös halata ja syöttää delfiinejä, tanssia niiden kanssa ja poseerata kuvassa kun delfiini antoi pusun poskelle. Saimme myös uida altaan keskelle, jonka jälkeen delfiini hyppäsi ylitsemme. Vaikka tämä olikin jo toinen delfiiniuinti minulle, on delfiinien kanssa uiminen joka kerta yhtä ihanaa, ja vauhdikas jalkapohjista työntö oli uusi kokemus.

Kello 11 menimme katsomaan merileijona showta ja heti sen jälkeen oli merileijona tapaaminen. Merileijonatapaamisessa sai silittää ja syöttää merileijonia, ja pelata palloa niiden kanssa, ja tietysti merileijonalta sai halin ja pusun valokuvien oton yhteydessä.

Merileijonien jälkeen tiukka tahti jatkui ja menimme snorklaamaan rakennetulle koralliriutalle ja valokuvasimme kaloja veden alla. Uiskentelimme riutalla varmaan ainakin puolisen tuntia ennen kuin nousimme kuivalle maalle, ja menimme ravintolaan pizzalle.

Puoli kolmelta olimme jälleen delfiinialtaiden luona valmiina valokuvaan. Näitä kuvia varten delfiini hyppäsi vedestä ylös laiturille, ja sen vieressä sai poseerata käsi delfiinin selällä.

Kuvauksen jälkeen huomasin tölväisseeni varpaani ja jalkapöytäni johonkin, koska jalkani vuosi hieman verta. Pääsin paikattavaksi ensiapukoppiin, ja naureskelin paikkaajalleni, että veljeni oli reilu vuosi sitten paikattavana aivan samassa kopperossa lähes täsmälleen samanlaisen haavan kanssa. Kun mies kuuli, että olin ollut Ocean Worldissä ennenkin hän tietenkin rupesi tenttaamaan, että enkö muista häntä. heh. Sorry, en.

Kun laastari oli paikoillaan jatkoimme matkaamme Ocean Worldin pikkuruiseen ”sademetsään”, jossa saimme syöttää pikkulintuja kädestä. Isompia papukaijoja ihailimme myös ihan vierestä ja saimme silittää tukaania. Nähtyä tuli myös tiikerit, piraijat, hait ja rauskut.

Ennen kuin bussi lähti takaisin puoli viiden aikaan, ehdimme lunastaa valokuvamme ja DVDt sekä tutustua matkamuistomyymälään.

Hotellilla illallisen jälkeen pelasimme pikkuerän pingistä ja katselimme ”Magic show”:ta. Show ei ollut mitenkään erityisen ihmeellinen ja meitä väsytti, joten lähdimme nukkumaan kesken kaiken. Seuraavana päivänä kuulimme muilta suomalaisilta, että show oli parantunut hieman loppua kohti ja taikuri oli kävellyt nuoralla yleisön keskellä.

Päivä 10. Lauantai.

Aamulla menimme opastapaamiseen klo 9 kysymään oppaalta mitkä ovat parhaat reitit ja alueet kävellä Puerto Platan keskustassa, ja saimmekin hyviä neuvoja. (Hyvä oli, että kysyimme, sillä olisimme muutoin varmasti kävelleet ihan väärällä, kävelyyn sopimattomalla, turvattomalla, tiellä.) Emme kuitenkaan sinä samana päivänä olleet menossa keskustaan vaan vasta seuraavalla viikolla.

Aamiaisen jälkeen menimme rannalle ottamaan aurinkoa ja olimme siellä noin kolmeen asti iltapäivällä. Söimme lounaankin rannalla. Kolmen aikoihin siirryimme allasalueelle, ja jatkoimme loikoilua vielä puolisentoista tuntia. Suihkun jälkeen kävelimme taas ”huvimajalle” kuvaamaan auringonlaskua.

Illallisen jälkeen meitä väsytti aivan turkasesti ja luimme huoneessamme tunnin verran kahdeksasta yhdeksään. Yhdeksän aikaan raahasin itseni pystyyn sillä oli tarkoitus lähteä rannalle Beach Partyyn. Juhlat jäivät kuitenkin väliin sillä juuri kun olin noussut ylös, ulkona alkoi mieletön kaatosade. Eli pysyimmekin sitten sisällä loppuillan ja menimme aikaisin nukkumaan.

Päivä 11. Sunnuntai.

Kaverini nousi aikaisin aamulla ja meni kuvaaman auringonnousua. Minä jäin nukkumaan. Kun minä lähdin aamiaiselle, kaverini jäi puolestaan vielä nukkumaan. Aamu oli hyvin tuulinen ja sateinen ja niin oli oikeastaan koko päivä. Kun olin syönyt aamiaisen suuntasin takaisin huoneellemme, koska en ollut nähnyt kaverini vielä tulevan syömään. Koska olin jättänyt avaimen kaverilleni kolkuttelin ovellemme useaan kertaan, mutta kukaan ei avannut. Lähdin takaisin päärakennukseen etsimään kaveriani, mutta turhaan. Lopulta menin respaan pyytämään toista avainta. Pantti olisi ollut 10 dollaria, mutta minulla ei ollut rahaa mukana. Selitettyäni tilanteen sain avaimen kuitenkin lainaksi. Pääsin siis lopulta takaisin huoneeseemme, ja siellähän se kaverini vielä petissä makoili. Taisi uni hyvin maistua aamuisen happihyppelyn jäljiltä, kun ei oveen koputteluja kuullut. heh.

Päivän käytimme lukemiseen, ja shoppailuun Karibialaisella kujalla. Ostin yhden CDn ja puisen veistoksen. Molemmista sain hinnasta tingittyä puolet pois. (Jos mahdollista kannattaa aina maksaa pesoilla, sillä muilla valuutoilla maksaessa hinnat ovat korkeammat.) Lounaan jälkeen menimme tutkimaan Riu Mambon allasaluetta ja rantaa, ja söimme poppareita omalla allasalueellamme. Istuimme baaritiskilläkin tunnin verran Mai Tai:ta, kaakaota ym. juoden, ja juttelimme baarimikon kanssa. Opimme häneltä, että Dommareissa on ainakin neljä eri nimitystä banaanille. Banana, plátano, g(u)ineo, ja ”rulo” (tai jotain sinnepäin). Gineo ja rulo ovat pienempiä kooltaan kuin ensin mainitut.

Illallisen ja shown jälkeen kävimme jälleen kurkkaamassa minkälaista meno oli omassa Pacha discossamme, mutta koska se meno ei kovin kummoista ollut, lähdimme huoneeseemme. Nukkumaan menimme 12 maissa.

Päivä 12. Maanantai.

Aamiaisen jälkeen hyppäsimme klo 11 paikallisbussiin suuntana Puerto Platan keskusta. Emme oikein tienneet, koska meidän pitäisi jäädä bussista pois, mutta toivoimme, että kuski osaisi jättää meidät oikeaan paikkaan, eli bussiasemalle. Jo jonnin aikaa matkattuamme, edessämme istuva kanadalaismies kääntyi puoleemme ja kysyi meiltä englanniksi oliko tämä ensimmäinen matkamme Puerto Plataan ym. ”Jos olette bussiasemalle menossa, niin se oli tuo paikka tuolla, luulisin.” mies sanoi, ja osoitti noin 100-200 metriä jo takanamme olevaan paikkaan. ahaa... ”Mutta ei hätää, luulen, että tämä bussi tekee pienen kierroksen ja menee suoraan keskustaan.” Okei...toivottavasti. Kanadalaismies nousi ylös paikaltaan ja meni kysymään jotain rahastajalta. Takaisin tullessaan hän sanoi meillä, että ”joo, tämä bussi menee keskustaan”. No, hyvä. Siinä vaiheessa kyllä kaivoimme jo kaupunkikarttamme esiin ja rupesimme tiirailemaan joko olemme sillä ja MISSÄ me olemme. Seuraavassa risteyksessä luimme tiennimet ja saimme itsemme kartalle. Sen jälkeen kyttäsimme tarkkaan katukylttejä ja pidimme sormen tiukasti kartalla siinä missä olimme. Yksikin liike bussilta ”väärään suuntaan” ja olisimme hypänneet pois kyydistä, mutta onneksi bussi tosiaan vei meidät ihan keskusaukion kulmalle Casa Nelson kaupan viereen.

Bussista poistuttuamme kävelimme ensin keskusaukiolle valokuvaamaan sen, ja kirkon, ja jatkoimme sitten matkaamme kohti rantaa ja San Felipen linnoitusta. San Felipellä katselimme jonkin aikaa ympärillemme ja palasimme sitten takaisin keskustaan ja menimme Casa Nelsonille ostoksille. Ostimme mm. paljon CD-levyjä. Merengueta, salsaa, ja bachataa.

Casa Nelsonin jälkeen lähdimmekin jo sitten kävelemään bussiasemalle päin. (Nyt kun olimme kartalla, niin osasimme suunnistaa heti oikeaan paikkaankin.) Kävelymatkalla oli tosi kuuma, vaikka päivä oli puolipilvinen. Kaupungissa ei juuri tuullut. Matkalla olisi ollut vielä muutama kauppa missä olisi voinut käydä, mutta emme jaksaneet enää, vaan halusimme jo syömään hotellille.

Bussiasema löytyi siis kohtuullisen helposti, ja oikea bussikin kysymällä. Bussin lähtöä saimme odotella parisenkymmentä minuuttia, mutta oli ihan mielenkiintoista seurata kuinka bussi täyttyi paikallisista, ja kuinka muutamat tuijottivat meitä hiukan pitkään, mutta kukaan ei kylläkään puhunut meille mitään.

Lounaan söimme lounasravintola Macumbassa, ja menimme sen jälkeen altaalle. Kävimme uimassa ja söimme poppareita ja joimme erilaisia juomia. Minä kävin ”Sexy Romeon” salsatunnilla, ja hän ihmetteli missä olen oppinut tanssimaan. Tunnin lopulla viereisessä uima-altaassa kävi haaveri kun vanhempi mies oli jotenkin onnistunut uimaan päin altaan kulmaa. Päästä tuli jonnin verran verta, joten uima-allas suljettiin seuraavaan aamun asti.

Illalliselle pukeuduimme taas hieman hienommin ja illallisen jälkeen seurasimme ihan hyvää Michael Jackson show:ta. Shown jälkeen animaattori ”Baby Face” tuli kertomaan meille kaupungilla järjestettävästä discosta, johon meidänkin olisi mahdollista osallistua. Emme kuitenkaan lähteneet sinne. (Olimme väsyneitä ja vähissä rahoissa.)

Päivä 13. Tiistai.

Söimme aamiaista ennen yhdeksää ja olimme jo rannalla heti yhdeksän jälkeen. Luimme, uimme, otimme aurinkoa, ja söimme lounasta rannalla. Lähdimme rannalta kolmen jälkeen iltapäivällä, ja pysyttelimme huoneessamme illalliseen asti musaa kuuntelemassa ja ristikoita tekemässä, ja hoivailimme lieviä palovammojamme.

Illallisen jälkeen oli vuorossa Mister Merengue show, joka oli kyllä aika crazy ja hidastempoinen, mutta ihan hauska. (Yleisöstä valittiin neljä erimaalaista miestä ja heidän piti mm. tanssia seksikkäästi eräälle yleisöstä valitulle vanhemmalle naiselle, sekä esittää Britneytä, Shakiraa, Celine Dionia, ja Whitney Houstonia.) Shown etenemistä hidasti se, että animaattorit tanssivat omia tanssejaan joka ikisessä välissä. (He ovat kuin Duracell pupuja, joilta ei virta lopu ikinä!)

Animaattorit tanssivat myös joka ilta shown jälkeen Riun Club tansseja lavalla, ja hakivat aina yleisöä mukaan. Tänä iltana ”Babyface” haki myös meidät mukaan tanssimaan. Se oli ihan kivaa, joskin askeleet olivat hiukan hukassa.

Päivä 14. Keskiviikko.

Aamiaisen jälkeen olimme hetken altaalla, mutta koska siinä tuli aivan liian kuuma, siirryimme taas rannalle, ja olimme siellä noin neljään asti iltapäivällä. Rannalta lähdettyämme siirryimme vielä noin tunniksi Riu Bachatan altaalle, koska kaverini halusi testata allasbaaria.

Suihkun jälkeen menimme illalliselle, ja illallisen jälkeen oli vuorossa jälleen Grease show, tällä kertaa meidän hotellillamme. Näimme sen nyt lähempää kuin edellisellä kerralla, ja mielestäni tämä toinen esitys oli parempi.

Shown jälkeen rannalla oli uusi yritys Beach Partysta, ja tällä kertaa pieni ”kokkokin” saatiin sytytettyä. Rannalla kuitenkin tuuli melko paljon, joten emme jääneet kauaksi aikaa seurailemaan tapahtumia.

Päivä 15. Torstai. Kotiinlähtö.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme laukkumme ja kävimme vielä suihkussa, ennen kuin oli aika luovuttaa huoneet klo 12. Huoneen luovutuksen jälkeen kävimme vielä syömässä pientä lounasta/välipalaa ennen kuin bussi tuli hakemaan meidät klo 13:15. Lähtöpäivä oli pilvinen ja viileä, ja kun bussi tuli meitä hakemaan sade alkoi (ja jatkui kai noin viikon). Seurasimme hieman huolissamme sateen kehittymistä, mutta onneksi sade ei ollut niin rankkaa, että se olisi taas sulkenut lentokentän.

Lennolle kirjautuminen ja matkatavaroiden jättö sujui kentällä hyvin, ja kun olimme jälleen täyttäneet pari turistilappusta pääsimme turvatarkastukseen ja passintarkastukseen. Saimme lentomme lähtöportin numeroksi ainakin kolme eri numeroa, mutta koska lentokenttä ei ole suurin suuri, pystyimme hyvin näkemään mihin se meidän koneemme tuli parkkiin. Lentomme kohti Kanadaa lähti suurin piirtein ajallaan, ja Kanadassakaan emme odotelleet kovin kauan. Suomeen saavuimme aikataulun mukaisesti perjantaina aamupäivällä.



Kaiken kaikkiaan matkamme oli oikein onnistunut ja ihana, ja säätkin suosivat melkoisen hyvin. Alkua lukuunottamatta pienet sateet eivät haitanneet. Voin hyvin suositella Dominikaanista tasavaltaa matkakohteeksi ja Riu hotellit ovat hyviä. Retkille kannattaa osallistua, jos haluaa nähdä enemmän kuin hotellialueen ja rannan, mutta hotellialueellakin on paljon aktiviteetteja, ja animaattoreita jotka vetävät eri ohjelmia. Riu Merenguessa oli mm. tanssitunteja, pingistä, hevosenkengän heittoa, allasjumppaa, jousiammuntaa ja rantalentopalloa. Vesiurheiluvälineitä sai lainata panttia vastaan.
Ruokaa ja juomaa oli tarjolla enemmän kuin jaksoi syödä lähestulkoon kellon ympäri.
Dominikaaninen tasavalta ei ole mikään himoshoppaajan paratiisi, mutta hotellialueelta (ja kaupungeista) voi ostaa mm. koruja, maalauksia, puuveistoksia, ja joitakin vaatteita.

http://www.riu.com/en/clubhotel-riu-merengue-puerto-plata-dominican-republic.html


Hae samasta kohteesta vinkeillä: Shoppailua, Ruokailua, Nähtävyyksiä, Sopii lapsiperheille