| Hae kohde: |
Kypros, Pafos
Palvelussa kohteesta
7
Matkakertomuksia118
Matkakuvia ja -videoita11
Karttavinkkejä1
Vinkkejä6
Matkaoppaan vastauksia1807 KÄYTTÄJÄÄ SUOSITTELEE LÄMPIMÄSTI | Tietoa tuloksista Tulokset perustuvat Paikka auringossa -palvelun käyttäjien sekä Aurinkomatkoilla vuonna 2009 matkustaneiden arvioihin lomakohteestaan. | ||
| Lapsiperheille | Rauhaa rakastaville | ||
| Kulttuurinnälkäisille | Auringonpalvojille | ||
| Liikunnallisille | Huvittelunhaluisille | ||
| Herkuttelijoille | Shoppailijoille | ||
Rantojen ja historian äärellä
Myytti meren vaahdosta syntyneestä ja Pafoksessa rantakallioille astuneesta rakkaudenjumalatar Afroditesta teki kaupungista antiikin kulttipaikan, jonne saavuttiin pitkienkin matkojen takaa. Tänä päivänä Pafokseen houkuttavat kristallivetiset lahdenpoukamat ja harrastusmahdollisuudet. Nauti auringosta kaupungin edustan pienillä uimarannoilla tai vietä päivä hieman kauempana Coral Bayn lahdenpoukamassa, merellisten harrastusten parissa.
Kaupungin ulkopuolella on kolme 18-reikäistä golfkenttää sekä patikointiin ja maastopyöräilyyn soveltuvia reittejä vehreän luonnon keskellä. Omatoimisen retkeilijän ulottuvilla ovat myös Troodosvuoristo ja Akamaksen niemimaan luonnonsuojelualue.
Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Pafos henkii historiaa: esimerkiksi Dionysoksen talon kuuluisat lattiamosaiikit kertovat elämästä ennen ajanlaskumme alkua. Kaupungin modernin sykkeen voit kokea Ylä-Pafoksen vilkkailla kauppakaduilla sekä istumalla iltaa tunnelmallisen satama-alueen tavernoissa ja musiikkibaareissa.
Myytti meren vaahdosta syntyneestä ja Pafoksessa rantakallioille astuneesta rakkaudenjumalatar Afroditesta teki kaupungista antiikin kulttipaikan, jonne saavuttiin pitkienkin matkojen takaa. Tänä päivänä Pafokseen houkuttavat kristallivetiset lahdenpoukamat ja harrastusmahdollisuudet. Nauti auringosta kaupungin edustan pienillä uimarannoilla tai vietä päivä hieman kauempana Coral Bayn lahdenpoukamassa, merellisten harrastusten parissa.
Kaupungin ulkopuolella on kolme 18-reikäistä golfkenttää sekä patikointiin ja maastopyöräilyyn soveltuvia reittejä vehreän luonnon keskellä. Omatoimisen retkeilijän ulottuvilla ovat myös Troodosvuoristo ja Akamaksen niemimaan luonnonsuojelualue.
Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Pafos henkii historiaa: esimerkiksi Dionysoksen talon kuuluisat lattiamosaiikit kertovat elämästä ennen ajanlaskumme alkua. Kaupungin modernin sykkeen voit kokea Ylä-Pafoksen vilkkailla kauppakaduilla sekä istumalla iltaa tunnelmallisen satama-alueen tavernoissa ja musiikkibaareissa.
- Karttavinkit
Matkakuvia
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
jaeetu nikosia...
30.01.2010 | 11:27
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
tällänen löytö...
30.01.2010 | 11:27
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
paluu suomeen
30.01.2010 | 11:27
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
hotel ....walk...
30.01.2010 | 11:27
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
pafoksen muina...
30.01.2010 | 11:23
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
"aterialla" up...
30.01.2010 | 11:23
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
pfoksen kirkon...
30.01.2010 | 11:22
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
jäätelö pate p...
30.01.2010 | 11:22
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
näil on pilwin...
30.01.2010 | 11:19
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
pafoksen kirko...
30.01.2010 | 11:19
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
linnake waloss...
30.01.2010 | 11:19
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
pafoksen ranto...
30.01.2010 | 11:19
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
jaetun kaupung...
30.01.2010 | 11:15
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
näinkin voi kä...
30.01.2010 | 11:15
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
hotel iltawala...
30.01.2010 | 11:15
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
pafoksen ranta...
30.01.2010 | 11:15
» Katso profiiliaPauliinaP
Jäsen: 05.01.2010
Kirjautunut: 31.01.2010
Matkakuvia: 40
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 31.01.2010
Matkakuvia: 40
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Pafoksen satam...
10.01.2010 | 19:22
» Katso profiiliaPauliinaP
Jäsen: 05.01.2010
Kirjautunut: 31.01.2010
Matkakuvia: 40
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 31.01.2010
Matkakuvia: 40
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Merivesiallas ...
10.01.2010 | 19:22
Matkakertomuksia
» Katso profiiliaellikatti
Jäsen: 15.12.2007
Kirjautunut: 21.02.2010 Matkakuvia: 58 Matkakertomuksia: 2 Kommentteja: 1 Keskustelukirjoituksia: 9 | 01.07.2009 | 15:46 |
» Katso profiiliarami49
Jäsen: 20.06.2008
Kirjautunut: 03.03.2010 Matkakuvia: 17 Matkakertomuksia: 2 Kommentteja: 0 Keskustelukirjoituksia: 3 | 27.06.2009 | 23:14 |
» Katso profiiliaMiguel
Jäsen: 21.10.2008
Kirjautunut: 07.01.2010 Matkakuvia: 0 Matkakertomuksia: 1 Kommentteja: 0 Keskustelukirjoituksia: 1 | 01.12.2008 | 19:48 |
» Katso profiiliatartsku
Jäsen: 05.02.2008
Kirjautunut: 09.03.2010 Matkakuvia: 165 Matkakertomuksia: 7 Kommentteja: 69 Keskustelukirjoituksia: 71 | 26.11.2008 | 12:58 |
» Katso profiiliaJER
Jäsen: 15.10.2008
Kirjautunut: 05.12.2008 Matkakuvia: 0 Matkakertomuksia: 2 Kommentteja: 0 Keskustelukirjoituksia: 0 | 31.10.2008 | 18:09 |
» Katso profiiliaAlluska
Jäsen: 05.05.2008
Kirjautunut: 11.09.2009 Matkakuvia: 20 Matkakertomuksia: 3 Kommentteja: 2 Keskustelukirjoituksia: 20 | 24.05.2008 | 18:48 |
» Katso profiiliaElsa
Jäsen: 30.01.2008
Kirjautunut: 28.02.2010 Matkakuvia: 0 Matkakertomuksia: 2 Kommentteja: 2 Keskustelukirjoituksia: 11 | 30.01.2008 | 21:14 |
Kohteeseen matkaavat (2)
» Katso profiiliamies70s
Jäsen: 09.01.2009
Kirjautunut: 03.03.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 03.03.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMinta
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 24.01.2010
Matkakuvia: 48
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 4
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 24.01.2010
Matkakuvia: 48
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 4
Keskustelukirjoituksia: 4
Kohteesta palanneet (112)
» Katso profiiliaemmlau
Jäsen: 13.10.2008
Kirjautunut: 19.10.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 19.10.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaTintus
Jäsen: 31.01.2009
Kirjautunut: 10.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 10.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliafanny
Jäsen: 02.08.2008
Kirjautunut: 25.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 5
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 25.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 5
Keskustelukirjoituksia: 4
» Katso profiiliaTuulitunneli
Jäsen: 09.09.2009
Kirjautunut: 09.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 09.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasarkku
Jäsen: 30.12.2008
Kirjautunut: 05.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliamarbe10
Jäsen: 26.02.2009
Kirjautunut: 06.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 06.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliaellikatti
Jäsen: 15.12.2007
Kirjautunut: 21.02.2010
Matkakuvia: 58
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 9
Kirjautunut: 21.02.2010
Matkakuvia: 58
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 9
» Katso profiiliarami49
Jäsen: 20.06.2008
Kirjautunut: 03.03.2010
Matkakuvia: 17
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 03.03.2010
Matkakuvia: 17
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliapilvilinna
Jäsen: 11.09.2009
Kirjautunut: 13.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 13.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliafrostyflower
Jäsen: 10.04.2009
Kirjautunut: 07.09.2009
Matkakuvia: 2
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 07.09.2009
Matkakuvia: 2
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaPauliinaP
Jäsen: 05.01.2010
Kirjautunut: 31.01.2010
Matkakuvia: 40
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 31.01.2010
Matkakuvia: 40
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliavarvastossut
Jäsen: 21.03.2009
Kirjautunut: 22.03.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 22.03.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaannekko
Jäsen: 19.09.2008
Kirjautunut: 12.02.2009
Matkakuvia: 27
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 12.02.2009
Matkakuvia: 27
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaJER
Jäsen: 15.10.2008
Kirjautunut: 05.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMiguel
Jäsen: 21.10.2008
Kirjautunut: 07.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
Kirjautunut: 07.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
» Katso profiiliachiquita
Jäsen: 18.06.2008
Kirjautunut: 29.03.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 29.03.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasonjaliini
Jäsen: 01.09.2008
Kirjautunut: 01.09.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 01.09.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaTallu
Jäsen: 17.01.2008
Kirjautunut: 12.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 3
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 12.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 3
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliamrahja
Jäsen: 20.07.2009
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 46
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 46
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaamanda62
Jäsen: 27.05.2008
Kirjautunut: 07.03.2010
Matkakuvia: 150
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 5
Keskustelukirjoituksia: 34
Kirjautunut: 07.03.2010
Matkakuvia: 150
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 5
Keskustelukirjoituksia: 34
» Katso profiiliaAaKoo
Jäsen: 23.03.2009
Kirjautunut: 07.05.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 07.05.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliatartsku
Jäsen: 05.02.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 165
Matkakertomuksia: 7
Kommentteja: 69
Keskustelukirjoituksia: 71
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 165
Matkakertomuksia: 7
Kommentteja: 69
Keskustelukirjoituksia: 71
» Katso profiiliateijata
Jäsen: 09.04.2008
Kirjautunut: 25.04.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 25.04.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliataas7
Jäsen: 10.09.2009
Kirjautunut: 18.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 18.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliatoimi
Jäsen: 07.12.2007
Kirjautunut: 27.04.2008
Matkakuvia: 10
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 27.04.2008
Matkakuvia: 10
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiilialomalyly
Jäsen: 07.09.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 140
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 4
» Katso profiiliaKuormuri
Jäsen: 23.12.2007
Kirjautunut: 23.12.2007
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 23.12.2007
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliariitko
Jäsen: 27.12.2007
Kirjautunut: 15.06.2008
Matkakuvia: 8
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 15.06.2008
Matkakuvia: 8
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 4
» Katso profiiliaanitaellen
Jäsen: 22.05.2008
Kirjautunut: 05.08.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.08.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMuori
Jäsen: 20.12.2007
Kirjautunut: 26.05.2009
Matkakuvia: 4
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 26.05.2009
Matkakuvia: 4
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMinttu1
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 11.06.2008
Matkakuvia: 26
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 11.06.2008
Matkakuvia: 26
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaJNKH
Jäsen: 10.09.2009
Kirjautunut: 12.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 12.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaViaje
Jäsen: 18.05.2008
Kirjautunut: 21.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 21.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliajormahe
Jäsen: 02.01.2008
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 12
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 09.03.2010
Matkakuvia: 12
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaThailand
Jäsen: 14.12.2007
Kirjautunut: 08.03.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 08.03.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaeerika
Jäsen: 27.01.2008
Kirjautunut: 26.06.2009
Matkakuvia: 7
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 26.06.2009
Matkakuvia: 7
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMuulikuski
Jäsen: 31.03.2008
Kirjautunut: 22.01.2010
Matkakuvia: 144
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 6
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 22.01.2010
Matkakuvia: 144
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 6
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaAlluska
Jäsen: 05.05.2008
Kirjautunut: 11.09.2009
Matkakuvia: 20
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 20
Kirjautunut: 11.09.2009
Matkakuvia: 20
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 20
» Katso profiiliaIrkku
Jäsen: 05.12.2007
Kirjautunut: 10.12.2007
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 10.12.2007
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliassuv
Jäsen: 04.08.2008
Kirjautunut: 05.08.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.08.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliamaamari
Jäsen: 06.12.2007
Kirjautunut: 02.04.2009
Matkakuvia: 34
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 10
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 02.04.2009
Matkakuvia: 34
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 10
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaay_2521
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 04.12.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 2
Kirjautunut: 04.12.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 4
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 2
» Katso profiiliaReppu
Jäsen: 12.02.2008
Kirjautunut: 08.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 08.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliauumyy
Jäsen: 14.07.2008
Kirjautunut: 11.05.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 11.05.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiilialobelia
Jäsen: 23.05.2009
Kirjautunut: 06.08.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 06.08.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliakatastrom
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 16.02.2010
Matkakuvia: 26
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 16.02.2010
Matkakuvia: 26
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliarmt76
Jäsen: 10.12.2007
Kirjautunut: 21.02.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 21.02.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliakariw
Jäsen: 25.01.2008
Kirjautunut: 14.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 14.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliamashalla
Jäsen: 27.01.2008
Kirjautunut: 04.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 04.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliabisante
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 06.02.2010
Matkakuvia: 20
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 4
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 06.02.2010
Matkakuvia: 20
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 4
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaAnimant
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 09.12.2007
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 09.12.2007
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasurifoe
Jäsen: 28.12.2007
Kirjautunut: 18.02.2010
Matkakuvia: 61
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 5
Kirjautunut: 18.02.2010
Matkakuvia: 61
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 5
» Katso profiiliamashalla
Jäsen: 27.01.2008
Kirjautunut: 04.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 04.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaSGlobetrotter
Jäsen: 06.04.2008
Kirjautunut: 18.05.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 18.05.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaannim
Jäsen: 20.05.2008
Kirjautunut: 28.12.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 28.12.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 4
» Katso profiiliaDevanear
Jäsen: 14.04.2009
Kirjautunut: 20.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 20.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaekl
Jäsen: 19.09.2008
Kirjautunut: 07.10.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 07.10.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaFani
Jäsen: 05.12.2007
Kirjautunut: 26.02.2010
Matkakuvia: 102
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 2
Kirjautunut: 26.02.2010
Matkakuvia: 102
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 2
» Katso profiiliahanner
Jäsen: 30.01.2008
Kirjautunut: 28.06.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 28.06.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaheidic
Jäsen: 28.10.2008
Kirjautunut: 06.03.2009
Matkakuvia: 36
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 06.03.2009
Matkakuvia: 36
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaheimo
Jäsen: 05.01.2009
Kirjautunut: 24.02.2010
Matkakuvia: 79
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 24.02.2010
Matkakuvia: 79
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaheimo
Jäsen: 05.01.2009
Kirjautunut: 24.02.2010
Matkakuvia: 79
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 24.02.2010
Matkakuvia: 79
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliahelly
Jäsen: 10.04.2009
Kirjautunut: 10.04.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 10.04.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliahkylmanen
Jäsen: 27.04.2009
Kirjautunut: 06.05.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 06.05.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliairkku67
Jäsen: 17.09.2009
Kirjautunut: 09.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
Kirjautunut: 09.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
» Katso profiiliajalopeno
Jäsen: 11.06.2008
Kirjautunut: 09.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 09.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliajape45
Jäsen: 10.01.2009
Kirjautunut: 14.10.2009
Matkakuvia: 18
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 14.10.2009
Matkakuvia: 18
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaJayWalker
Jäsen: 24.07.2009
Kirjautunut: 27.07.2009
Matkakuvia: 14
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 27.07.2009
Matkakuvia: 14
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaJemina
Jäsen: 22.05.2008
Kirjautunut: 23.07.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 23.07.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliajensku79
Jäsen: 10.02.2009
Kirjautunut: 13.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 13.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliajineka
Jäsen: 03.07.2009
Kirjautunut: 11.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
Kirjautunut: 11.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
» Katso profiiliakarina
Jäsen: 22.02.2009
Kirjautunut: 13.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 13.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliaKissankello
Jäsen: 11.07.2009
Kirjautunut: 01.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 01.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliakristiina05
Jäsen: 09.09.2009
Kirjautunut: 07.03.2010
Matkakuvia: 261
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 6
Keskustelukirjoituksia: 2
Kirjautunut: 07.03.2010
Matkakuvia: 261
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 6
Keskustelukirjoituksia: 2
» Katso profiiliaLankoski
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 18.11.2009
Matkakuvia: 159
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 18.11.2009
Matkakuvia: 159
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliaLankoski
Jäsen: 04.12.2007
Kirjautunut: 18.11.2009
Matkakuvia: 159
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 18.11.2009
Matkakuvia: 159
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliaLanttura
Jäsen: 29.12.2007
Kirjautunut: 16.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 16.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMaaApell
Jäsen: 18.07.2008
Kirjautunut: 28.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 28.01.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 1
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMali
Jäsen: 21.12.2007
Kirjautunut: 23.11.2009
Matkakuvia: 7
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 23.11.2009
Matkakuvia: 7
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaMaquetista
Jäsen: 21.09.2008
Kirjautunut: 12.01.2009
Matkakuvia: 4
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 4
Kirjautunut: 12.01.2009
Matkakuvia: 4
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 4
» Katso profiiliaMiiiia
Jäsen: 29.12.2008
Kirjautunut: 07.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 3
Keskustelukirjoituksia: 1
Kirjautunut: 07.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 2
Kommentteja: 3
Keskustelukirjoituksia: 1
» Katso profiiliaMilitsa
Jäsen: 27.12.2008
Kirjautunut: 28.01.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 28.01.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
» Katso profiiliaminerva
Jäsen: 11.10.2008
Kirjautunut: 13.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 13.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaminttuli77
Jäsen: 09.07.2008
Kirjautunut: 23.08.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 23.08.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaNinana
Jäsen: 08.12.2008
Kirjautunut: 08.12.2008
Matkakuvia: 8
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 08.12.2008
Matkakuvia: 8
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliapahkina2003
Jäsen: 19.12.2008
Kirjautunut: 28.01.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 2
Kirjautunut: 28.01.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 2
» Katso profiiliaPakina
Jäsen: 09.12.2007
Kirjautunut: 28.03.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 28.03.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliapetrile1
Jäsen: 28.11.2008
Kirjautunut: 23.01.2010
Matkakuvia: 132
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 1
Kirjautunut: 23.01.2010
Matkakuvia: 132
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 1
» Katso profiiliapieceofcake
Jäsen: 27.09.2009
Kirjautunut: 18.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 18.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaPJT
Jäsen: 09.09.2009
Kirjautunut: 17.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 17.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliapoks
Jäsen: 09.01.2009
Kirjautunut: 09.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 09.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 2
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliareppujapassi
Jäsen: 16.09.2009
Kirjautunut: 16.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 16.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliaRio
Jäsen: 24.05.2008
Kirjautunut: 11.12.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 8
Kirjautunut: 11.12.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 8
» Katso profiiliaRisa
Jäsen: 12.06.2008
Kirjautunut: 28.09.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 28.09.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasalasana96
Jäsen: 24.04.2009
Kirjautunut: 25.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 29
Kirjautunut: 25.02.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 29
» Katso profiiliasamettinen
Jäsen: 30.07.2009
Kirjautunut: 07.11.2009
Matkakuvia: 26
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 9
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 07.11.2009
Matkakuvia: 26
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 9
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasarih
Jäsen: 25.05.2008
Kirjautunut: 05.08.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.08.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasatu87
Jäsen: 17.12.2008
Kirjautunut: 17.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 17.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
» Katso profiiliasecuritas1
Jäsen: 26.06.2009
Kirjautunut: 18.01.2010
Matkakuvia: 3
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
Kirjautunut: 18.01.2010
Matkakuvia: 3
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 1
» Katso profiiliashikra
Jäsen: 29.12.2008
Kirjautunut: 29.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 29.12.2008
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Voisit pitää myös näistä
Kreikka » Rodos
Kreikka » Hania
Kanariansaaret » Playa de las Américas
Kanariansaaret » Playa del Inglés
Ruotsi » Tukholma
Kreikka » Kos
Turkki » Marmaris & Içmeler
Thaimaa » Phuket
Egypti » Hurghada
Turkki » Alanya
Kreikka » Hania
Kanariansaaret » Playa de las Américas
Kanariansaaret » Playa del Inglés
Ruotsi » Tukholma
Kreikka » Kos
Turkki » Marmaris & Içmeler
Thaimaa » Phuket
Egypti » Hurghada
Turkki » Alanya
- Matkaopas neuvoo
H1N1-epidemia
Iloisina ja toiveikkaina odotamme 4.11 alkavaa pitkää (15 viikon) lomaamme Pafos´issa. Suomessa on nyt - odottettua myöhemmin - alkamassa H1N1-virusinfluenssan ensimmäinen epidemia-aalto. Rokotteen viivästymisen vuoksi emme ehdi saamaan k.o. rokotusta täällä. Mikä on "sikainfluenssan" tautitilanne Kyproksella? Rokotetaanko sitä vastaan kyproslaisia? Onko turistin mahdollista saada rokotusta siellä.
Tapaamisiin! Terveisin Matti&Maija
– mummukki
» Katso profiiliamummukki
Jäsen: 09.07.2009
Kirjautunut: 18.10.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 18.10.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Matkaopas vastaa:
Hei!
Tervetuloa pitkälle matkalle! Tämän hetkisen tiedon mukaan ensimmäiset rokotukset aloitetaan mahdollisesti marraskuussa. Kohderyhmästä ei ole virallista tietoa. Terveysministeriö ei ole vielä julkaissut sitä kuka saa rokotuksen. Sen kummemmin kyproksen media ...
Lue lisää ›
Tervetuloa pitkälle matkalle! Tämän hetkisen tiedon mukaan ensimmäiset rokotukset aloitetaan mahdollisesti marraskuussa. Kohderyhmästä ei ole virallista tietoa. Terveysministeriö ei ole vielä julkaissut sitä kuka saa rokotuksen. Sen kummemmin kyproksen media ...
Lue lisää ›
Hei!
Tervetuloa pitkälle matkalle! Tämän hetkisen tiedon mukaan ensimmäiset rokotukset aloitetaan mahdollisesti marraskuussa. Kohderyhmästä ei ole virallista tietoa. Terveysministeriö ei ole vielä julkaissut sitä kuka saa rokotuksen. Sen kummemmin kyproksen media ei ole asiasta puhunut viime aikoina, vain ohjeistusta miten vällttää tauti. Samat ohjeet kuin suomessa. Tämän hetkistä tilannetta ei katsota epidemiaksi.
Piilota vastaus ›
Tervetuloa pitkälle matkalle! Tämän hetkisen tiedon mukaan ensimmäiset rokotukset aloitetaan mahdollisesti marraskuussa. Kohderyhmästä ei ole virallista tietoa. Terveysministeriö ei ole vielä julkaissut sitä kuka saa rokotuksen. Sen kummemmin kyproksen media ei ole asiasta puhunut viime aikoina, vain ohjeistusta miten vällttää tauti. Samat ohjeet kuin suomessa. Tämän hetkistä tilannetta ei katsota epidemiaksi.
Piilota vastaus ›
Sofianna-hotelli
Hei,
Mietimme (2 aikuista ja 3 lasta) kahden viikon kesälomamatkaa 06/2010 Pafokseen ja siellä Sofianna-hotelliin. Onhan Pafos ja Sofianna-hotelli lomavalikoimassanne myös ensi kesänä?
Pafos lomakohteena ja Sofianna-hotelli vaikuttaa meille sopivalta, mutta yksi asia hotellissa askarruttaa. Onko hotellin kolmiossa käytössä vielä kokolattiamattoja? Nettikeskustelussa on puitu tätä asiaa. Mekään emme mielellään majoittuisi huoneistoon, jossa on kokolattiamattoja.
– Maju
» Katso profiiliaMaju
Jäsen: 02.09.2009
Kirjautunut: 06.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 06.11.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Matkaopas vastaa:
Hei!
Sofianna on ensi kesänä meidän lomaohjelmassa. Tarkoitat kolmiolla varmaankin kahden makuuhuoneen huoneistoa, näitä huoneistoja on hotellissa 5 ja niistä matottomia 2. Voitte toivoa matotonta huonetta mutta hotelli ei voi taata ...
Lue lisää ›
Sofianna on ensi kesänä meidän lomaohjelmassa. Tarkoitat kolmiolla varmaankin kahden makuuhuoneen huoneistoa, näitä huoneistoja on hotellissa 5 ja niistä matottomia 2. Voitte toivoa matotonta huonetta mutta hotelli ei voi taata ...
Lue lisää ›
Hei!
Sofianna on ensi kesänä meidän lomaohjelmassa. Tarkoitat kolmiolla varmaankin kahden makuuhuoneen huoneistoa, näitä huoneistoja on hotellissa 5 ja niistä matottomia 2. Voitte toivoa matotonta huonetta mutta hotelli ei voi taata että sen saatte. Yhden makuuhuoneen huoneistoja on useampi joten voisitte toivoa vierekkäisiä huoneita ja silloin on suurempi todennäköisyys että saisitte ne ilman mattoa. Kokolattiamatto on siisti sinisävyinen ja lyhynukkainen. Mielestäni ihan hyvä lapsiperheellekkin. Tervetuloa Pafokseen!
Piilota vastaus ›
Sofianna on ensi kesänä meidän lomaohjelmassa. Tarkoitat kolmiolla varmaankin kahden makuuhuoneen huoneistoa, näitä huoneistoja on hotellissa 5 ja niistä matottomia 2. Voitte toivoa matotonta huonetta mutta hotelli ei voi taata että sen saatte. Yhden makuuhuoneen huoneistoja on useampi joten voisitte toivoa vierekkäisiä huoneita ja silloin on suurempi todennäköisyys että saisitte ne ilman mattoa. Kokolattiamatto on siisti sinisävyinen ja lyhynukkainen. Mielestäni ihan hyvä lapsiperheellekkin. Tervetuloa Pafokseen!
Piilota vastaus ›
Pegeian lintu- ja eläinpuisto
Hei!
Olemme lokakuussa lähdössä Pafokselle, ja meitä kiinnostaisi vierailla Pafoksen lähistöllä olevassa eläinpuistossa. Onko sinne Aurinkomatkoilta valmiiksi järjestettyjä retkiä? Jos ei, niin pääseekö helposti paikallisbussilla kulkemaan sinne?
Tintus
– Tintus
» Katso profiiliaTintus
Jäsen: 31.01.2009
Kirjautunut: 10.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 10.09.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 1
Keskustelukirjoituksia: 0
Matkaopas vastaa:
Anteeksi että vastauksen saaminen kesti, olimme kesätauolla. Eläinpuisto järjestää kuljetuksen, mukaan pääsee kun ostaa pääsylipun etukäteen Aurinkomatkojen oppailta. Lähtö Pafoksesta n. klo 10 ja kuljetuksen kesto n. 45 min. ...
Lue lisää ›
Lue lisää ›
Anteeksi että vastauksen saaminen kesti, olimme kesätauolla. Eläinpuisto järjestää kuljetuksen, mukaan pääsee kun ostaa pääsylipun etukäteen Aurinkomatkojen oppailta. Lähtö Pafoksesta n. klo 10 ja kuljetuksen kesto n. 45 min. - 1t. Lähtö puistosta klo 15. Kuljetus maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin. Aikuisen pääsymaksu 15,50€ ja lapsen 2-12-v. 8,50€. Eläinpuistoon on juuri syntynyt albiinokenguru!
Piilota vastaus ›
Piilota vastaus ›
Taas pafoksen rannoista
Pafokselle syyskuussa.
Hotellimme on Sofianna. Meitä kiinnostaisi tietää kuinka pitkä matka on kävellen lähimmälle rannalle.
Hotelliopaassa mainittiin että 500 metriä, mutta millainen ranta on? Missä kohdin on hiekkaa ja missä kiveä?
Pitäisikö olla uimakengät? Merisiilejä? Kuinka pitkä matka on geroskipoun rannalle? millainen?
Millä 4 henkinen perhe matkustaa kätevimmin coral bayn rannoille? Taksin hinta? Jostain olin lukevinani että palveluita ei ole paljoa kyseisellä rannalla. Ruokaa ja juomaa varmaan kuitenkin saa? saako helposti taksin pois lähtiessä? Pitääkö soittaa vai "päivystääkö" siellä taksikuskit?
– sarkku
» Katso profiiliasarkku
Jäsen: 30.12.2008
Kirjautunut: 05.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Matkaopas vastaa:
Hei!
Tällä hetkellä parempi ranta on reilun kilometrin päässä, kiva hiekkaranta. Uimakengät ovat tarpeettomat, sandaalit tosin suositeltavat sillä rantahiekka on keskipäivällä polttavan kuumaa jalkapohjille. Merisiiilejä on ainoastaan aallonmurtajien kivien välissä, ei ...
Lue lisää ›
Tällä hetkellä parempi ranta on reilun kilometrin päässä, kiva hiekkaranta. Uimakengät ovat tarpeettomat, sandaalit tosin suositeltavat sillä rantahiekka on keskipäivällä polttavan kuumaa jalkapohjille. Merisiiilejä on ainoastaan aallonmurtajien kivien välissä, ei ...
Lue lisää ›
Hei!
Tällä hetkellä parempi ranta on reilun kilometrin päässä, kiva hiekkaranta. Uimakengät ovat tarpeettomat, sandaalit tosin suositeltavat sillä rantahiekka on keskipäivällä polttavan kuumaa jalkapohjille. Merisiiilejä on ainoastaan aallonmurtajien kivien välissä, ei hiekkapohjaisessa rannassa lainkaan. Geroskipoun rannalle on Sofiannasta n. 3,5 km. Yhdistelmä nurmikkoa auringonottajille, hiekkaa sekä kiveä, rannalla hieman meriheinää. Aikaisempi ranta mielestäni parempi.
Coral Bay rannalle taksi maksaa n. 17-20e, bussi maksaa aikuisilta 1,50e, alle 12-v. 0,95e. Rannalla on kaksi kahvilaa joista saa pientä purtavaa ja juotavaa, bussien päätepysäkillä Corallia rannalla on taverna. Maksulliset suihkut ja vesiurheilupisteet löytyy myös. Ylläolevalla tiellä mistä bussitkin kulkee saa taksin lennosta helposti. Kun tulette kohteeseen niin merkitsemme teille nämä paikat karttaan. Tervetuloa nauttimaan kyproksen auringosta!
Piilota vastaus ›
Tällä hetkellä parempi ranta on reilun kilometrin päässä, kiva hiekkaranta. Uimakengät ovat tarpeettomat, sandaalit tosin suositeltavat sillä rantahiekka on keskipäivällä polttavan kuumaa jalkapohjille. Merisiiilejä on ainoastaan aallonmurtajien kivien välissä, ei hiekkapohjaisessa rannassa lainkaan. Geroskipoun rannalle on Sofiannasta n. 3,5 km. Yhdistelmä nurmikkoa auringonottajille, hiekkaa sekä kiveä, rannalla hieman meriheinää. Aikaisempi ranta mielestäni parempi.
Coral Bay rannalle taksi maksaa n. 17-20e, bussi maksaa aikuisilta 1,50e, alle 12-v. 0,95e. Rannalla on kaksi kahvilaa joista saa pientä purtavaa ja juotavaa, bussien päätepysäkillä Corallia rannalla on taverna. Maksulliset suihkut ja vesiurheilupisteet löytyy myös. Ylläolevalla tiellä mistä bussitkin kulkee saa taksin lennosta helposti. Kun tulette kohteeseen niin merkitsemme teille nämä paikat karttaan. Tervetuloa nauttimaan kyproksen auringosta!
Piilota vastaus ›
heinäkuussa pafosissa....
heippa !
vajaa 3 viikkoa H-hetkeen ja mielessä matkabudjetti retkien osalta. olemme jo pari retkeä varanneet/maksaneet valmiiksi, mutta nämä muut teidän retket (kansainväliset) kiinnostaa.
haluaisimme katamaraanilla pafosin edustalle uimaan ja ottamaan aurinkoa ja akamas-jeeppisafarille.
onko teidän ohjelmassa, tai suositteletteko jotain tiettyä järjestäjää ? minkä hintaisia suunnilleen ovat ja kuuluuko ruoka hintaan ?
lippujen mukana olleessa kohdeoppaassa luki, että kansainväliset retket varataan ja maksetaan jo suomessa. tämä taitaa olla vain lipsahdus kirjoittajalta ?
vielä kysyn lämpötiloista heinäkuun puolivälin jälkeen. paljonko on oikeat, todelliset lukemat ?
– marbe10
» Katso profiiliamarbe10
Jäsen: 26.02.2009
Kirjautunut: 06.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Kirjautunut: 06.07.2009
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 0
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 3
Matkaopas vastaa:
Hei!
Aurinkomatkojen Kyproksen oppaassa mainitaan että kansainväliset retket varataan ja maksetaan kohteesa, kysymäsi katamaraaniristeily maksaa 59 €, sisältää ruoan. Myös muita risteilyjä löytyy esim. puolipäiväristeily klo 12-15, hinta 23 €, ei ...
Lue lisää ›
Aurinkomatkojen Kyproksen oppaassa mainitaan että kansainväliset retket varataan ja maksetaan kohteesa, kysymäsi katamaraaniristeily maksaa 59 €, sisältää ruoan. Myös muita risteilyjä löytyy esim. puolipäiväristeily klo 12-15, hinta 23 €, ei ...
Lue lisää ›
Hei!
Aurinkomatkojen Kyproksen oppaassa mainitaan että kansainväliset retket varataan ja maksetaan kohteesa, kysymäsi katamaraaniristeily maksaa 59 €, sisältää ruoan. Myös muita risteilyjä löytyy esim. puolipäiväristeily klo 12-15, hinta 23 €, ei sisällä ruokaa. Jeeppisafariyrittäjiä on muutama edullisimmat alkavat 42€-59€, ruoka ja juoma lisäksi n. 11-13€. Heinäkuussa on kuuma, viralliset lämpötilat 30-35 mutta kosteusprosentista riippuen saattaa tuntua kuumemmalta. Merellä oleiilu on erittäin mukava tapa viettää hellepäivää. Tervetuloa !
Piilota vastaus ›
Aurinkomatkojen Kyproksen oppaassa mainitaan että kansainväliset retket varataan ja maksetaan kohteesa, kysymäsi katamaraaniristeily maksaa 59 €, sisältää ruoan. Myös muita risteilyjä löytyy esim. puolipäiväristeily klo 12-15, hinta 23 €, ei sisällä ruokaa. Jeeppisafariyrittäjiä on muutama edullisimmat alkavat 42€-59€, ruoka ja juoma lisäksi n. 11-13€. Heinäkuussa on kuuma, viralliset lämpötilat 30-35 mutta kosteusprosentista riippuen saattaa tuntua kuumemmalta. Merellä oleiilu on erittäin mukava tapa viettää hellepäivää. Tervetuloa !
Piilota vastaus ›
Pafos kaupunkia vai rantaelämää?
Olen muutaman kerran miettinyt matkaa Kyprokselle. Onko Pafos pelkkää rantaa vai onko siellä myös kaupunkia, nähtävää ja shoppailu mahdollisuuksia??
Mikä on Kyproksen hintataso nykyään? Kymmenen vuotta sitten Agia napassa oli kallista, vieläkö Kypros on kallis matkailukohde??
– Eltsukka
» Katso profiiliaEltsukka
Jäsen: 15.06.2009
Kirjautunut: 05.03.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Kirjautunut: 05.03.2010
Matkakuvia: 0
Matkakertomuksia: 3
Kommentteja: 0
Keskustelukirjoituksia: 0
Matkaopas vastaa:
Pafoksessa molempia, Ala-Pafoksessa pieniä uimarantoja hotellien läheisyydessä. Paras ranta Coral Bay n. 10 km Ala-Pafoksesta, pääsee hyvin esim. paikallisbussilla (1,50€). Ylä-Pafoksessa enemmän ostosmahdollisuuksia esim. kansainvälisiä merkkiketjuja. Ylä-Pafosessa vietetään siestaa yleensä ...
Lue lisää ›
Lue lisää ›
Pafoksessa molempia, Ala-Pafoksessa pieniä uimarantoja hotellien läheisyydessä. Paras ranta Coral Bay n. 10 km Ala-Pafoksesta, pääsee hyvin esim. paikallisbussilla (1,50€). Ylä-Pafoksessa enemmän ostosmahdollisuuksia esim. kansainvälisiä merkkiketjuja. Ylä-Pafosessa vietetään siestaa yleensä klo 13-16 välillä näin kesäaikana. Hintataso suurinpiirtein sama kuin suomessa. Agia Napa on aina ollut kalliimpi kohde kuin esim. Pafos. Pafoksessa myös paikallisasutusta toisin kuin Agia Napassa. Ala-Pafoksessa upeita nähtävyyksiä esim. arkeologinen puisto jossa hienoja mosaiikkilattioita, sekä kuninkaiden haudat. Tekemistä ja näkemistä löytyy kaikeniikäisille runsaasti.
Tervetuloa myös nauttimaan kyproslaisen keittiön antimista!
Piilota vastaus ›
Tervetuloa myös nauttimaan kyproslaisen keittiön antimista!
Piilota vastaus ›
Hups, tässä kohteessa ei enää ole opasta.
- Matkavinkit

07.12.2007 13:18
Syksyllä kylläkin kärsin tupakoijien piittaamattomuudesta. Kävin Lefkosiassa (pääkaupunki) ja kiireessä valitsin pikaruokalan lounaspaikaksi. Siinä jonotellessa savun lemu paheni ja huomasin, että takanani jonottava miehenalku oli pistänyt tupakaksi. Kassaneidiltä kysyin jälleen, missä on mahdollista olla savuttomassa tilassa ja siirryin sivuun. Kassaneiti sanoi tupakoijalle jotakin ja tämä siirtyi hieman lähemmäksi pöydällä kököttävää tuhkakuppia, mutta edelleen savu ärsytti ja paljon.
Kypros on EU-maa, joten tämä asia pitäisi saada kiireellä kuntoon.